Soberismia

Varoitus. Tämä on vaaleanpunainen teksti. Sellainen, joka tihkuu hunajaa, halinalleja ja pieniä poneja. Ehkä myös siirappia ja vastasyntyneitä pandoja.

Olin eilen jäillä kävelemässä. Siellä paistoi aurinko ja tuntui siltä, kuin puoli Helsinkiä olisi kerralla lähtenyt kokeilemaan, että kestäähän se meri varmasti. Kesti se. Kuuntelin kuitenkin varmuuden vuoksi luureilla musiikkia koko kävelyn ajan, etten kuulisi, kun se rasahtelee allani.

Siinä jäällä pysähdyin. Ja ajattelin olevani onnellinen. ONNELLINEN. Minä. Mitä helvettiä? En minä näin ole ajatellut ainakaan viiteen vuoteen. Saako näin edes ajatella? Apua. Mistä nyt tuulee?

Mutta kun oli vain sellainen hetki. Oli hetki, jolloin tunsin itseni onnelliseksi. Se tuntui hyvältä, kokonaisvaltaiselta ja lämpimältä. Kaiken myllerryksen keskellä tuo hetki oli aika hienoa kokea.

En minä koskaan varsinaisesti onneton ole ollut. Mutta olen ollut masentunut. Ja kun masentuu, kaikki näyttää aika mustalta, ei oikein iloitse edes niistä pienistä asioista ja hetkistä. Masennus on siitä salakavala sairaus, että se valtaa alaa kaikelta mitä teet. Kun ahdistaa ja on pimeää, se pimeys heijastaa ihan kaikkea, muuttaa kaiken hyvänkin omassa mielessään mustaksi. Nyt, kun selkeästi olen toipumaan päin, alkaa valo täyttää tuota pimeää. Ja kun tuo talviaurinko heijastuu niihin pieniin hetkiin, sitä tajuaa, että ohhoh, onpa hyvä olla. Kuten minulle kävi eilen tuolla jäällä.

Onni on juuri noissa hetkissä. Koska niiden kautta saavuttaa aika hyvän olon. Tilanteessa, jossa minulla on luottotiedot mennyttä, työn ja tulevaisuuden kanssa on vähän niin ja näin, minulla ei ole parisuhdetta mitä kaipaisin, lapseni asuu eri osoitteessa ja Volvostanikin on takavalo pimeänä, koin itseni silti onnelliseksi.

Jumankauta.

Tänään on kuulemma ”international hug day”. Halipäivä siis, jonka tarkoitus on kannustaa ihmisiä osoittamaan enemmän tunteitaan julkisesti. Minä olen tänään sen verran onnellinen, että haluan antaa kaikille halin. Sellaisen halin, joka tursuaa punaisen ruusun terälehtiä, saippuakuplia ja lattemukin vaahtoon muotoiltuja sydämiä. Koska sellainen olo minulla on.

Lainatakseni toisella puolella maailmaa majailevaa hyvää ystävääni Patzya:

”Vittu... Siis vittu... VOIMAHALI vittu.”

Kaikille.