Soberismia

”Auringon kuoleman syntyäkseen | uusi maailma tarvitsee.

Vain pisaran vettä kylmyyteen | käsillä juoksemaan ihmisten.”

Näillä sanoilla alkaa kovasti rakastamani Moonsorrow-yhtyeen albumi V: Hävitetty, jota olen kuunnellut paljon viime aikoina.

Sen lisäksi, että levy on valtavan upea, siihen liittyy hienoja muistoja kyseisen albumin julkaisun ajoilta ja sitä seuranneelta Suomen kiertueelta. Muistelen lämmöllä, kuinka puimme itsemme vessapaperilla muumioiksi Lutakon pihassa aamuviideltä  ja kehittelimme uusia uusia filosofisia suuntauksia, kuten ”merihenkinen nahkasatanismi”.

Viime aikoina kuitenkin myös V: Hävitetyn sanoitukset ovat saaneet minulle aivan uuden merkityksen.

Minun piti tappaa itsestäni aika paljon viime vuonna päästäkseni tähän, missä ny olen. Uusi syntymä vaati yhden kuoleman. Kuten olen täälläkin loputtomiin toistellut, ei viinan juonnin lopettaminen ollut ihan vain niin yksinkertaista, kuin että laittoi korkin kiinni ja luopui yhdestä suuresta elämän nautinnosta. Pesuveden mukana meni niin moni asia uusiksi arkirutiineista ajatusmaailman myllerrykseen, että ei ole ollenkaan väärin kutsua syyskuun viidettä pieneksi kuolemaksi. Ja myös uudelleen syntymiseksi.

Sen jälkeiset haparoivat askeleet menivät opetellessa uutta elämää. Ja toki menevät vieläkin. Ihan kuin pieni vauva ja lapsi tutkii ympäristöään ja opettelee alusta alkaen elämään sen osana, samaa hommaa teen minäkin nyt. Koska uskokaa pois, ympäristö on aika erilainen, kun sitä katsoo selvin silmin.

Luulisin, että tällä hetkellä aletaan olemaan jonkinlaisessa teini-iässä. Sellaisessa, että koko ajan pitää vähän uhmata ja kokeilla, yrittää löytää se oma juttu täältä elon viidakosta. Olen jonkinlaisessa kokeiluvaiheessa, ehkä juuri ja juuri täysi-ikäinen.

Veljentyttäreni täytti eilen 18 vuotta. Se tuntuu jopa käsittämättömältä. Muistan tämän syntymän kuin eilisen ja nyt tuo onkin jo aikuinen. AIKUINEN. Hitto, edes minä en taida olla vielä aikuinen. Minä olen 18-vuotias!

Vaan tässäpä juuri piileekin uuden maailmani yksi avainkohdista. Kun aiemmin pitkään mietin, että kaikki on mennyt, elämä oli tässä ja aika paskasti päättyi, nyt ajattelen päinvastaisesti. Ihan oikeasti luulin, että saatuani kerran kaikki ne asiat, joista olin haaveillut, kodin ja perheen, ja ne menetettyäni, kaikki olisi ohi. Nyt, nykyään, tällä hetkellä ajattelen kirkkain silmin, että nuoriahan tässä vielä ollaan! MINÄ olen 18-vuotias!

“Näin kaikki päättyy, näen sen nyt | tämä sivu on viimeinen

Näin kaikki päättyy, tyhjään ja unohdukseen | eikä kukaan tänne palaa”

Näihin sanoihin päättyy V: Hävitetty. Ja juuri näin. Yksi aurinko kuoli ja uusi on syntynyt.

Seuraavaksi ajattelin kasvaa aikuiseksi.