Soberismia

Kun elämässä tulee yksi iso muutos, jonka myötä moni asia menee uusiksi, huomaan haikailevani koko ajan lisää muutosta. Jotenkin tuntuu, että näen tämän hetken sellaisena, että voisi laittaa saman tien koko paletin uusiksi.

Päässä on pyörinyt kaikenlaisia ajatuksia maalle muuttamisesta poliisikouluun menoon. Kodin sisustuksen laitoinkin jo uusiksi. Haluaisiko joku ostaa Volvon?

Eniten olen viime kuukausien, ja etenkin sairauslomani ajan miettinyt työuraani ja sen tulevaisuutta. Koska mitä ilmeisimmin työtä on pakko tehdä ainakin vielä sellaiset 30 vuotta.

Minusta piti tulla ammattisotilas. Se on aina ollut haaveeni ja edelleen tunnen piston jossain sielussani katsellessani kotimaisia rauhanturvaajia tai vaikka Osama Bin Ladenin lahtaajia työssään. Ikävä kyllä, tuo haave katkesi samalla, kun selkärankani murtui talvella 1996 lumilaudan selässä, eikä koskaan palautunut täyteen kuntoonsa. Kärsin selkäviasta todnäk loppuikäni eikä tämän ruhon kanssa mitään sinkoa kanniskella. Niinpä päädyin musiikkihommiin.

Aikamoinen kontrasti.

Jotenkin olen kuitenkin onnistunut elättämään itseni musiikkialalla nyt 12 vuotta, kuin vahingossa. Olen tehnyt radiota, järjestänyt tapahtumia, myynyt keikkoja, pyörittänyt keskisuurta levy-yhtiötä. Välillä paremmin, viimeaikoina huonommin. Tämä on teollisuuden ala, joka imaisi sisäänsä ja mukaansa eikä täältä pääse enää pois.

Tässä uusiutumisen hetkessäni olen miettinyt tuota poispääsyä, ehkä jopa haaveillut siitä. Ah, miten hienoa olisikaan, jos voisi olla töissä vaikka kukkakaupassa. Tai kasvattaa koiranpentuja. Kirjastonhoitajat ei varmaan paljoa joudu stressaamaan? Dokaakohan ne ollenkaan?

Musiikkiala, jolle olen paljon velkaa, on vaatinut myös paljon. Joskin toki viinaksien nauttimiseni oli enemmänkin johdannaista henkilökohtaisista ongelmistani, ainakin ympäristö on ollut otollinen alkoholin liikakäyttöön. Se kun ei ole kovin tavatonta näissä hommissa. En usko, että kirjastonhoitajana minulla olisi ollut tarjolla viinaa ja kissanristiäisiä neljää iltaa viikossa, sellaisia joihin on ”pakko” mennä. Tai joihin menin, koska niissä nautittiin viinaa. Oli aika helppoa piileskellä ongelmiensa kanssa sen takana, että kaikki muutkin juo. Se on normaalia. Tänäänhän on perustiistai, Tavastiallakin on keikka.

Nyt, kun lopetin juomisen ja selkeästi haikailen uusia asioita, olisi  niin helppoa ottaa hatkat näistäkin hommista, ryhtyä tekemään jotain ihan muuta, jättää kaikki taakse kauniiksi muistoiksi.

Vai olisiko?

No ei.

Jos lasketaan pois se tosiasia, että en taida edes muuta osata tehdä, huomaan rakastavani näitä hommia ihan eri tavalla, kuin aiemmin. Nyt, kun juominen ei ole enää osa työtä, näyttäytyy tämäkin koko ala ihan erilaisessa valossa. Ja kaikista eniten sen tekijät.  En usko, että millään muulla alalla löytyy niin paljoa sydämellisiä, ihmeellisiä, rehellisiä, sanalla sanoen hienoja ihmisiä, kuin musiikkialalla. Kun on laskenut pullon ja sen jälkeen oman suojamuurinsa alas, nuo ihmiset, näyttäytyvät aivan uudessa valossa. Hienossa sellaisessa. Mielestäni tuon Lux Helsinki –installaation olisi voinut heijastaa suoraan musiikkialan ammattilaisiin.

Ehkä johtuen siitä aiemminkin mainitsemastani faktasta, että liiallinen juopottelu ei täysin tavatonta näissä pitkätukkahommissa ole, olen saanut ymmärrystä osakseni. En tuomiota, kieroja katseita tai ylenkatsomista, kaikki sellaisia asioita joita pelkäsin soberismin mukana tulevan. Ehei! Olen todella  voinut olla oma itseni ja tutustua itseeni. Ystäväni, kollegani, yhteistyökumppanini, artistit, kaikki ovat antaneet minun tehdä virheeni, oppia niistä ja kannustaneet eteenpäin. En suoraan sanottuna usko, että olisin saanut tehdä samat virheet ammattisotilaana ja silti jatkaa töitäni.

Joten, kyllä se nyt taitaa olla niin, että vaikka kuinka muutoksista haikailen, yksi asia pysyy. Työ. Ja jos kerran työtä pitää tehdä, en tekisi mitään muuta mieluummin, kuin näitä hommia, joissa saan olla minä. Selvinkin päin.

PS. Sairauslomani päättyy helmikuussa, saa tarjota uusia hommia. Musiikkihommia. Uusia musiikkihommia. Tarjolla raitis nuorimies!