Soberismia

Ihminen on hedonisti. Tai vähintäänkin utilitaristi. Haemme nautintoa ja nautinnon kautta onnea.

Huomaan marmattaneeni kovasti entisten ilojen ja fiilisten perään ja miettineeni mitä kaikkea menetänkään, kun ei korkki enää nasahtele tasaiseen tahtiin auki. Viime aikoina olen kuitenkin miettinyt enenevässä määrin myös kaikkia niitä iloja, joita olen sen myötä  saanut.

Hedonisti hakee nautintoja harmaaseen arkeen väkisinkin. Ja sallii niitä itselleen, ilman omantunnontuskia. Mikä aiheuttaa minulle hyvää, on hyvästä. Sitähän se ryyppäilykin oli. Halusin tuntea hyvänolon tunteita kaiken kaaoksen keskellä. Nyt, kun näitä joutuu hakemaan toisaalta, sitä huomaa tykkäävänsä tutuistakin asioista ihan eri tavalla.

Nautin esimerkiksi ruoasta aivan eri tavalla, kuin aiemmin. Haen jokaisesta kokkaamastani ateriasta jonkinlaista nautintoa, huomaan käyväni useammin ulkona hyvissä ravintoloissa syömässä.

Saan aiempaa suurta nautintoa uusista tavaroista. Vaikka ehkä materialistiselta kuulostaakin, on outoa miten paljon iloa voikaan saada esimerkiksi uudesta takista. Tekisi mieli olla ulkona koko ajan ihan vain siksi, että voisi pullistella tuossa naulakossa roikkuvassa uudessa Super Dryssa. Se oli kallis. Se on hieno!

Olin eilen Voivodin keikalla. Katsoin ja nautin keikan ja siitä irtoavat fiilikset sellaisenaan, sen sijaan, että olisin rampannut pyhän kolminaisuuden, baarin, tupakkapaikan ja vessan, väliä. Keskityin bändiin, tunsin lavalta tulevat vibat.

Pieniä asioita, mutta nautin niistä paljon enemmän kuin ennen. Tai ainakin nautin niistä eri tavalla.

Ehkä kuitenkin tärkein asia, josta olen oppinut nauttimaan, olen minä itse. 

Aiemmin en osannut olla yksin, se pelotti, nyt huomaan kaipaavani omaa rauhaa ja hiljaisuutta säännöllisesti. Sanovat, että laiskuus on yksi hedonismin iljettävistä ilmentymistä. Paskat, vastaan. Sallin itselleni laiskuuden, koska nykyään nautin saada olla itsekseni tekemättä mitään järkevää. Asia jota en ennen osannut. Ainakaan ilman suljettuja verhoja ja pornosivustoja.

Hedonismin paradoksi on teoria, jonka mukaan nautintoa ei voi saavuttaa pyrkimällä siihen suoraan. Että suurimmat nautinnot tulevat yllättäen, suunnittelematta. Kun katson omalla kohdallani isompaa kuvaa, on tuo teoria toteutunut. Lopetin ryyppäämisen, joka oli minulle hedonismin ruumiillistuma, ja nyt huomaan olevani paljon onnellisempi, kuin aiemmin.