Soberismia

Härät ja niiden sarvet. Miksi niihin on niin vaikea tarttua?

Oli kyse sitten nuoremmasta vasikasta tai siitä isoimmasta sonnista,  kauhean vaikealta se tuntuu lyödä hanskat käteen ja lähteä ottamaan kiinni. Olen viime aikoina huomannut, että koolla ei ole väliä, kyse on vain ja ainoastaan siitä, että ryhtyy toimeen.

Vasikka on heikompi ja sen sarvet ovat pienemmät, mutta silti sen kimppuun käyminen on vaikeaa. Olen esimerkiksi noin viisi viikkoa suunnitellut soittavani ulosottovirastoon selvittääkseni asioitani, jotka ovat jääneet roikkumaan. Kyllä, jos dokaa ja sekoilee liikaa, siitä voi tulla myös taloudellisia ongelmia. Eikä ne poistu, vaikka lopettaa juomisen. Niitä ei voi pyyhkiä noin vain pois. Nyt kun vaan ottaisin tuon puhelimen kätöseen, saattaisin saada selvyyttä asioihin, sovittua niitä eteenpäin jolloin joku päivä ne olisi poissa päiväjärjestyksestä. Miksen soita?

Mieli haluaa välttää kaikki tilanteet, joista se ei pidä. Vaikka samalla mieli tietää, että sen pitäisi. Ja pääkoppa jopa vallan hyvin tietää, että tarttumalla tilanteisiin niitä pääsee (joutuu?) käsittelemään ja sitä myöten niistä pääsee yli, ohi ja eteenpäin.

Tällä viikolla olen päättänyt, että en voi väistellä enää. Ei ne asiat unohdu, jos ne lakaisee maton alle. Joten aion nyt heittää kaikki matot helvettiin ja pyyhkiä ne pölyt sieltä alta.

Aloitin PMMP:n keikalta. Tiesin, että itku tulee, mutten enää välittänyt. Menin keikalle itkemään. (Ja vähän tanssimaan. Mutta siitä ei puhuta. Koska miehet ei tanssi eikä sisusta.) Keikan jälkeen olikin mahtava fiilis! Näin! Yksi härkä kohdattu!

Tänään on luvassa se isoin sonni, minkä voin kuvitella. Juuri se, mitä pakenin edellisenä viikonloppuna, kaksi kuukautta sitten, koko kesän. Menen iltaan, missä tiedän kohtaavani ihmisen ja tämän seuralaisen ja tiedän tarkalleen miltä se tulee tuntumaan. Olen välttänyt tätä usean kuukauden ja alkuviikosta vielä ajattelin, että nyt jää suosiolla Floorit ja omituisesti nimetyt elokuvat väliin. Sitten päätin. Päätin, että anteeksi nyt vaan, mutta että vitut, minähän menen. Minut on kutsuttu ystävien toimesta mukaan, luvassa on paljon hyvää, enkä enää aio jättää mitään väliin oman historiani takia, vain siksi etten itse pystyisi sitä kohtaamaan.

Olen nyt useamman päivän kerännyt aseistusta tähän iltaan. Kävin lenkillä. Nukuin hyvin. Varmistin, että näppylähanskoissa on pitoa, lasson solmu on kireällä ja Stetsoni istuu päähän. Olen valmis. Tukka on ponnarilla.

Bring it on, härkä tänne, valmistaudu menettämään sarvesi!

Väitän, että tämän jälkeen ulosottovirastoon soittaminen on aika pieni ja surkea vasikka.