torstai 27. joulukuuta 2012


Tuolta se tuli ja tuonne se meni, vuoden synkin juhla.

Onnistuin tavoitteessani olla rauhassa. Kävin tosin kokeilemassa, miltä näyttää suomalainen karaokebaari joulupäivän yönä klo 01.00. Koko nelikuukautisen soberismini aikana en ole nähnyt yhtä paljoa humalaisia ihmisiä yhdessä paikassa kerralla. Vaikka olen kieltäytynyt jeesustelemasta agendani tiimoilta, on pakko myöntää, että ajattelin olevani aika paljon parempi kuin kukaan siinä paikassa, sillä hetkellä. Eikä ne lukuisat kuulemani Bon Jovi-versioinnit ainakaan vähentäneet tuota tunnetta.

Näin vanhoja ystäviä, sellaisia, jotka ovat olleet matkassani jo vuosikymmeniä. Tiedättekö? Niitä, joiden kanssa ei tarvitse soitella tai olla yhteydessä kuukausiin mutta joiden kanssa nähdessä tuntuu kuin olisi juteltu viimeksi eilen. Niitä, joiden kanssa jakaa eniten muistoja. Heidän kanssaan tuli muisteltuja nuoruuden seikkailuja, kuten usein on tapana, ja lähes kaikki nuo muistot ja seikkailut liittyivät viinaksiin ja nuorten miesten ryyppyreissuihin. Mutta ne olivat kaikki hauskoja muistoja.

Tästä kun vuodet vierivät ja hiukset joskus harmaantuvat, ne on todennäköisesti nuo samat tarinat, joita tulemme muistelemaan. Jos viimeisen vuoden tai parin ryyppyhommat eivät menneet minulla aivan putkeen ja saivat minut lopettamaan viinan juonnin kokonaan, on jotenkin lohdullista ajatella, että olen kuitenkin joskus osannut nekin hommat kunnolla. Tuntui mukavalta muistella pitkästä aikaa sitä parikymppistä Teemua, joka lauloi aina My Wayn karaokessa huonosti ja kävi Ruoholahden kanaalissa uiskentelemassa sen sijaan, että miettisi sitä kolmekymppistä osa-aikaista yksinhuoltajaisää, joka heräilee putkasta ja polttelee siltojaan. Se sai puolen vuoden takaisen minäni näyttämään oikeastaan aika säälittävältä ja surkealta tapaukselta ja vain vahvisti sitä, että olen tehnyt oikean ratkaisun. Se, sekä joulupäivänä kuulemani karaokeversioinnit, koska mitä ilmeisimmin omat viimeaikaiset My Wayni ovat kuulostaneet vähintään yhtä karmeilta.

Sain myös parhaan mahdollisen palautteen tästä blogista. Ystäväni, yksi näistä, joita en ole aikoihin nähnyt, kertoi isästään, joka on ollut alkoholisti kolmisen vuosikymmentä mutta joka oli viime kesänä laittanut korkin kiinni. Isänsä oli löytänyt blogini, saanut siitä inspiraatiota itseensä ja on pysynyt kuivalla maalla siitä lähtien. Teki mieli itkeä. Vaikka itselleni tätä blogia kirjoitankin, olen aina miettinyt miten hienoa on, jos joku muukin tästä apua tai ajattelemisen aihetta saa. Se on osa tämänkin tekstin terapeuttista puolta. Ja tuntuu järjettömän hyvältä.

”Hieno juttu, muttei pidä innostua liian aikaisin.” Näin oli isänsä ystävälleni blogistani seuraamaansa edistymistäni kommentoinut. Ja on aivan oikeassa. Mutta tietämättään antoi minulle samalla lisää voimaa jatkaa.

Jos siis kyseinen herrasmies lukee tätä tekstiä, ja tunnistaa itsensä: Kiitos. Ja onnea matkaan. Sinullekin.

2 kommenttia:

  1. Testaan eka meneekö tämä kommentti läpi (edellinen pitkä viesti hävisi jonnekin).

    VastaaPoista
  2. Jes, nyt näyttää toimivan! On ollut tarkoitus jo pidemmän ajan kommentoida täällä ja samalla kiittää tästä ajatuksia herättävästä blogista.
    Mieheni on ollut juomatta n.13 vuotta (ei minkään erityisen syyn takia, päähänpistos vain joka jäi päälle) ja hänet tavattuani päätin jonkun ajan kuluttua itsekin vähentää juomistani, koska tämä oli ollut jo jonkun aikaa mielessäni. En siis ole ihan absolutisti (paitsi nyt tietenkin raskauden takia), mutta päätin lopettaa dokaamisen(päämääränä siis kännit), sillä totesin, että humalatila ei kerta kaikkiaan enää sovi minulle. Tämähän herätti reaktioita kaveripiirissäni(mieheni ystävillä on luonnollisesti ollut aikaa tottua hänen elämäntapaan), vaikken todellakaan tuomitse niitä, jotka juovat päänsä täyteen ja huomasin samalla, miten tässä maassa on sosiaalisesti hyväksytympää olla kännissä kuin selvin päin. Eli nostan hattua päätöksellesi ja uskon, että tilanne helpottuu/rauhoittuu jonkun ajan kuluttua. Alku on aina hankalaa. Ja jatka kirjoittelua, luulen että siitä on apua sekä sinulle, että monelle muulle.

    VastaaPoista