Olenko kertonut, että
minulla on maailman parhaat ystävät?
Nyt olen. Tämä on oodi
heille.
Olen aina ollut kovin
sosiaalinen tapaus ja minun on ollut helppo tutustua ihmisiin. Sen myötä olen
saanut paljon tyyppejä elämääni, joista monia pidän ystävinäni. Olen sikäli
onnekkaassa asemassa, että minulla on ystäviä kaikilta elämäni vaiheilta, on
lapsuudenkaverit, kouluporukat, entiset partiokaverit, työn kautta tulleet
ihmiset ja tietenkin perhe, jotka kaikki olen onnistunut pitämään mukanani.
Olen edelleen esimerkiksi paras ystävä ensimmäisen ihmisen kanssa, johon
koskaan tutustuin. Hän on lapseni kummi. Ja asuu ikävä kyllä kaukana. Mutta
tiedän, että voin soittaa hänelle koska tahansa.
Yksi asia, mikä kaikkia
näitä elämäni ihmisiä yhdistää, on se, kuinka paljon he välittävät. Nyt sen
tiedän, olen sen huomannut kunnolla oikeastaan vasta tänä syksynä. Joku sanoi
pulloni sulkeutuessa, että nyt tulet huomaamaan, keitä ne oikeat ystävät ovat, eikä kyllä valehdellut Ja samalla olen
huomannut kuinka paljon heitä on.
On ollut sydäntäsärkevän
hienoa huomata, miten joistain ihmisistä on kuoriutunut ihan uusia puolia viime
kuukausina. Kuinka yllättäviltäkin tahoilta on tullut sanoja ja tekoja, joita
en olisi koskaan odottanut. Tuntuu, että moni on elänyt soberismissani
konkreettisestikin mukana, iloinnut kanssani hyvinä päivinä ja kantanut mukana
huonompina. Samaten olen saanut uusia ystäviä, mikä on ollut tervetullutta,
heitä kun ei voi olla koskaan liikaa.
Joskus vielä palkitsen
jokaisen heistä. En tiedä miten, mutta jotenkin. Jotenkin haluan sen tehdä.
Vähintään joulukortti kaikille. Haluaako joku nimen Nosturin listaan ensi
viikolle?
Olen paljon tässä blogissa
puhunut siitä, miten hienoa on ollut tutustua itseeni uudella tavalla tänä
syksynä. Kuitenkin, vähintään yhtä mahtavaa on ollut tutustuminen muihin
ihmisiin elämässäni. Enkä voi sanoin kuvata, kuinka tärkeää minulle on ollut
jokainen viesti, halaus, taputus selkään ja hymy, mitä olen heiltä saanut.
Viimeksi eilen sain spontaanin rutistuksen ystävältä Tavastialla. Se lämmitti
pitkälle yöhön vähintään toisen talvitakin verran.
Moni on kysynyt, että eikö
ole pelottavaa, ja jopa vaarallista, repiä itsensä julkisesti näin auki, kuin
mitä olen tämän blogin kanssa tehnyt. Moni on arvellut minun antavan jopa
aseita suoraan käteen ihmisille, jotka eivät minusta pidä tai muuten vain
kokevat tarvetta arvostella tekemisiäni ja käyttää niitä minua vastaan. Koska
uskokaa pois, heitä on. Tunnen henkilökohtaisestikin usean.
Mutta. Jos virallisesti yksi
ystävyyden määritelmistä on “mahdollisuus olla oma itsensä, ilmaista tunteitaan ja
tehdä virheitä ilman tuomitsemisen pelkoa”,
niin sen olen tehnyt. Kiitos teidän. Te olette antaneet minun tehdä niin.
Go buddy.
VastaaPoista