Soberismia

Olen yksin kotona. Mieleni tekisi juoda viinaa. Paljon viinaa.

Tänään on ensimmäinen kerta, kun joudun ihan oikeasti hillitsemään itseäni. Poltan tupakkaa ketjussa ja yritän pitää ajatukseni muualla tekemällä sanaristikoita.

Tuntuu, että kohta kaksi kuukautta ilman viinaa on mennyt pää pystyssä valtavan ylpeyden voimalla, kanssaihmisten tuella ja suurella päättäväisyydellä ilman, että on tarvinnut pysähtyä miettimään. Matkalle ei oikeastaan ole vielä kertaakaan osunut aidosti hetkeä, jolloin olisin epäillyt itseäni tai sitä, etteikö soberismi olisi oikeasti ollut ainoa hyvä ratkaisu mitä olen ehkä koskaan tehnyt.

Paitsi nyt.

Nyt tekisi mieli vetää raivoisat viinakännit. Sellaiset, joista tietäisin, että tästä ei  hyvä seuraa. Sellaiset jotka vedin syyskuun viidentenä. 

Voisin lähteä Majavabaariin Kallioon, unohtaa hetkeksi kaiken, voisin itkeä ja nauraa. Tavastialla olisi Therapy?, jonka tahdissa voisin muistella yläaste-aikoja, kompuroida ja laulaa.  Lopuksi voisin lähettää vaikka vähän tekstiviestejä entisille kumppaneilleni ennen sammumista olohuoneen lattialle Fleetwood Macin Rumoursin soidessa kellonaikaan nähden vähän liian lujaa.

Miksi? Mistä tämä olo nyt tuli?

Aloin miettimään. Ymmärsin, että tässä sobersimissanihan on oikeastaan kyse pienestä kuolemasta, vanha minänihän on monella tapaa kuollut. Samaten olen menettänyt yhden hyvän ystävän ja lojaalin kumppanin, viinan. Kuolema ja menetys aiheuttaa aina trauman ja trauma vaatii hoidon.

Traumaattinen kriisi jaetaan usein neljään tai useampaan vaiheeseen. On sokkivaihe, reaktiovaihe, käsittelyvaihe ja uudelleen suuntautumisen vaihe.

Sokkivaiheessa tapahtuman ikään kuin kieltää, sulkee tunteet pois ja painaa eteenpäin kuin mikään ei tuntuisi miltään. Reaktiovaiheessa mieli alkaa pikkuhiljaa tunnistaa tapahtuneen ja yrittää rakentaa siitä kuvan. Esiintyy outoja tuntemuksia, saattaa tuntua siltä, että sekoaa. Käsittelyvaiheessa ihminen tiedostaa kriisin aiheuttamat muutokset ja alkaa usein pohtia omaa identiteettiään ja hyväksyä tapahtuneen.

Olen menettänyt hyvän ystäväni alkoholin. Luulisin, että sokkivaihe alkaa olla nyt ohi. Se on mennyt jossain buustauksessa ja hyvän olon hehkussa. Seuraavaksi päälle iskee reaktio. Yritän tajuta, mitten tämä kaikki vaikuttaakin tulevaan, menneeseen, nykyhetkeen, kaikkeen. Sen jälkeen alan käsittelemään asiaa.  

Viimeisenä tulee uudelleen suuntautumisen vaihe. Tässä vaiheessa “tapahtumasta tulee merkittävä osa omaa elämäntarinaa, mutta se ei enää hallitse tunne- ja ajatusmaailmaa. Tapahtuma ei enää kuluta omaa mielenterveyttä, vaan on saattanut tuoda jopa lisää voimavaroja.”

Kuulostaa lohdulliselta. Tällä ajatuksella huomiseen. Terveisiä Majavaan, en tule tänään.