Soberismia

17 astetta pakkasta, ei tuulta nimeksikään. Pilvistä mutta ei lumisadetta. Edellisenä päivänä 4-5 senttiä lunta. Näin lupailee pohjoismaiden paras sääpalvelu Yr.no tiistaille Kebnekaisen huipuille, samalle päivälle, jolloin tavoitteena olisi kohde saavuttaa. Lähtöpisteessäni Nikkaluoktalla, noin 35 kilometriä kauempana ja pari kilometriä huippua alempana, tarjolla on muutama pakkasaste, ohut lumipeite ja pilviä, jotka ainakin maanantaina tiputtavat jonkin verran lunta matkalleni.

Tällaisilla säätiedoilla matkaan. Sunnuntaina aamulla lähden ajamaan kohti Kiirunaa ja siitä noin 60 kilometriä eteenpäin Nikkaluoktaan, joka on lähin piste Ruotsin korkeimmasta vuoresta mihin autolla pääsee. Matkaa kertyy Google Mapsin mukaan noin 1156 kilometriä, eli ensin Ouluun ja siitä toinen mokoma vielä eteenpäin. Pyrin pääsemään matkaan heti aamusta ja näin hyödyntämään valoisan ajan joka minuutin ajaessa. Heinolasta kahvit ja siitä lounaalle Pihtiputaan Takkatupaan, joka on Suomen paras tienvarsiruokapaikka. Jos et ole kokeillut, suosittelen, takkatuvan marttojen ruokapatojen ääreen kannattaa ajella nimittäin kauempaakin. Syödessä kannattaa tutustua myös talon vieraskirjaan, johon lähes jokainen Suomessa koskaan kiertänyt bändi on laittanut terveisensä syötyään noutopöydän kotiruoat. Aika hyvin on Eppu Normaalista Lakupaaviin kaikille ruoka maittanut. Keikkabussien kuskit saavat Takkatuvasta kahvit ilmaiseksi.

Kaiken mennessä hyvin olen sunnuntaina illalla perillä Nikkaluoktassa, ehkä joskus kahdeksan jälkeen, kymmeneen mennessä. Luultavasti kuitenkin jo sen veran uupuneena ajosta, että suunnitelman mukaan leiriydyn yöksi ja aloitan matkani jalan kohti Kebneä vasta maanantaina aamulla.

Maanantaiksi lupailevat juuri sitä lumisadetta, piru vie. No, tuulta ei pitäisi olla, joten eiköhän tuosta selvitä ilman pahempaa kiroilua. 19 kilometrin päässä Nikkaluoktasta sijaitsee Kebnekaisen fjällstation eli tunturiasema, joka useimmille toimii lähtöpisteenä itse vuorelle nousuun. Tunturiasema on kuitenkin kiinni tähän aikaan vuodesta, joten sen palvelut jää ikävä kyllä käyttämättä. Asemalta noin 12 kilometriä eteenpäin ja 1,5 kilometrä ylöspäin on matkani pääkohde. Jos maanantaina jaksan, jatkan fjällstationilta vielä 5-6 kilometriä eteenpäin kaksihuippuisen Kebnen huippujen väliseen satulaan, missä pitäisi olla hyvä paikka tehdä leiri. Tämä helpottaisi seuraavan päivän huiputusta merkittävästi, koska matka raskautuu sitä mukaa kun nousu jyrkkenee. Eikä pidä unohtaa, että kannan selässäni rinkkaa, jonka painoksi olen arvioinut  noin 15 kiloa.

Jos tiistaina herään jo satulan laaksosta, voin taputella itseäni olkapäälle. Siitä mahdollisimman aikaisin aamulla aion suunnata kamat selässä kohti huippua. Kebnekaiselle menee kaksi yleistä reittiä, östra leden ja västra leden, idästä ja lännestä. Itäinen reitti on huomattavasti vaativampi ja sitä ei suositella lähdettävän kapuamaan ilman opasta. Reitti on lyhyempi kuin läntiseltä puolelta mennessä, mutta samalla jyrkempi ja loppunousu tehdään jäätikköä pitkin. Jäätikköä, jonka alapäässä menehtyi kaksi suomalaista kiipeilijää vuonna 2010 ja joka on muillekin, myös kokeneille kiipeilijöille, ollut kohtalokas. Niinpä minun taidoillani ei taida olla vielä mitään asiaa tuolle puolen kukkulaa. Västra leden on helpompi, lähinnä jyrkkää nousua tekevä haikki, jossa ainoastaan viimeiset muutama sata metriä korkeussuuntaan ovat isomman työn takana. Tätä ennen pitäisi vastaan rinteessä tulla Kebnekaisen toppstugan, puumökki vuoren laella, mihin voi jo jättää rinkan ennen lopullista huiputusta. Kaiken mennessä putkeen näkisin olevani Ruotsin korkeimmassa pisteessä tiistaina puolen päivän jälkeen.

Huipulla tuskin ehtii liikaa tuuletella, sillä valoisaa aikaa tähän aikaan pohjoisessa ei kovin kauaa piisaa. Summitin jälkeen tavoitteena on palata vielä 12 kilometriä takaisin fjällstationille asti ja viime kerrasta viisastuneena tiedän, että paluumatka vie enemmän aikaa. Elbrusin huiputuksen jälkeiset tuskan ja kauhun tunnit mielessäni tiedän nyt, että juhlimiset pitää jättää vasta siihen, kun leiriin ja yösijaan asti pääsee. Kunhan fjällstationin taas tavoitan, aion juhlia paistamalla lättyjä.

Keskiviikkona edessä on vielä 19 kilometrin vaellus takaisin Nikkaluoktaan autolle, joka toivottavasti on vielä paikoillaan odottamassa lähes 1200 kilometrin siivua takaisin Helsinkiin. Kotona aion olla torstai-ltaan mennessä.

Varusteet on tsekattu ja pakattu, persposket ovat täynnä Bepanthenia ja olen valmis. Kiipeily- ja ulkoiluliike Camussa, joka minua on kovasti tukenut ja auttanut alkuun uudessa rakkaudessani (siis kiipeilyssä, ei tuossa naisessa), sanoivat, että kyllä sä olet tyhmä jätkä kun tähän aikaan vuodesta lähdet. Ehkä niin, mutta eiköhän nämä ole juuri niitä typeryyksiä, mitä voi sitten kiikustuolissa joku päivä muistella. Lupasin laittaa tekstiviestin huipulta. Ja olla varovainen.