Soberismia

Tänään on suomalaisen oluen päivä. Juhlistan päivää sillä tiedolla, että viikon-parin sisään valmistuu jokunen kymmenen litraa suomalaista olutta, jossa on minun kädenjälkeni.

Muutama viikko sitten ystäväni, joka harrastuksenaan ja intohimonaan valmistaa olutta, pyysi minut mukaansa panimotouhuihinsa yhden päivän ajaksi ja lähdin innolla mukaan. En ole ennen ollut mukana kun olutta pannaan ja koko prosessi oli mielenkiintoista nähdä, aiemmin kun kalja on ollut minulle lähinnä vain yksi niistä aineksista jolla kupolin sai sekaisin ja jonka mausta en oikeastaan edes liiemmin pitänyt, minä kun olin  enemmänkin siiderimiehiä. Ja viinamiehiä.

Panimotilassa tuoksui hyvälle. Se oli kai se mallas, jota siinä keiteltiin ja joka tuoksui sille, kun joku heittää olutta löylyveden sekaan. Sellainen märkä ruisleipä. Opin, että maltaita on jotain ziljardi erilaista ja yhdessä niistä, humalista, hiivoista, mäskeistä ja erinäisistä muista aineksista pystyy tekemään kaksi ziljardia erilaista yhdistelmää, joista lopulta se yksilöllinen olut löytyy. Ja että sekaan voi heittää siinä keittämisvaiheessa oikeastaan mitä tahansa antamaan niitä pieniä vivahteita, joita eri oluissa on. Tällä kertaa sekoitimme keitokseen mukaan appelsiinin kuoria, edellisellä viikolla ystävä oli kokeillut maistaa oluensa hillomunkeilla. Kuulemma toimi.

Katselin useamman tunnin ihaillen siinä hivelevän tuoksun keskellä kuinka ystävän silmät kirkastuivat joka kerta, kun esitin jonkun tyhmän kysymyksen. Kuinka intohimoisesti hän suhtautuikaan sen oluensa tekoon ja kuinka tarkkaa ja yksityiskohtaista, minuutilleen aikataulutettua työtä hän teki samalla, kun kertoi amatöörille että mistä oluessa oikeastaan on kyse. Amatöörille siis tekijänä, juojana olin puoliammattilainen jo aikoinaan. Katsoessa tätä ymmärsin, miten hienovaraisesta käsityöstä on oluen panemisessakin kyse. Kuinka se on yksi niitä lajeja, joista pitäisi ehdottomasti tehdä joku juhlamokka-mainos, jossa joku rauhallisella äänellä kuvailee tekemistään kuin veneen veistämistä. Päivä oli kaikin puolin antoisa ja mielenkiintoinen ja opin paljon. Maistoin yhdessä tekemäämme tuotosta ennen kuin sen käymisvaihe oli alkamassa, jotta sain absolutistinakin pienen siivun siitä, mitä oli tulossa. Itse tuote valmistuu lähiviikkoina ja vaikken sitä pääse itse juomaan, aion hakea muutaman pullon talteen ja tarjota kavereille. Koska ne ovat mielestäni pieniä taideteoksia.

Eilen tuntui siltä, että koko internet sekosi. Internet ja Suomi. Lauantaina Helsingin Sanomat uutisoi kuinka Aluehallintavirasto oli käskenyt kahta yksityistä bloggaajaa poistamaan sanan ”viski” teksteistään uhaten, että parin viikon kuluttua Helsingissä järjestettävä Olut Expo menettäisi anniskeluluvat jos näin ei tapahtuisi. Sana ”viski” oli alun perin ollut yös expon nimessä ja koska bloggaajat olivat käyttäneet tapahtuman koko nimeä teksteissään, se koettiin väkevän viinan mainostamiseksi. Kirjoittajat olivat tehneet työtä käskettyä, mikä tässä tapauksessa oli varsin ymmärrettävää, eihän kukaan halua ottaa niskalleen täysin ulkopuolisen uhrin konkurssia, joka olisi vääjäämättä uhannut Olut Expoa jos siltä olisi luvat viety. Uutisointia on kiirehditty tänään jo korjailemaan mutta tapahtumaketjun perusajatus on silti sellainen, joka tuntuu näin absolutistinakin käsittämättömältä. Se, että messujen nimessä ei saa olla sitä sanaa, jota varten messut osittain ovat. Siis viskiä. Ei edes mitään erillisnimeä vaan ihan yleistä, laillista luonnontuotetta ei saa mainita, koska se koetaan ilmeisesti uhkaavana. Vähän kuin Erämessujen nimi pitäisi olla vain ”Messut” koska metsissä loukkaantuu ja jopa kuolee ihmisiä tapaturmaisesti vuosittain.

Takaisin kellaripanimoon. Katseltuani haltioissani päivän ajan oluen tekoa ajattelin, että olisi oikeasti ihan mielenkiintoista käydä myös tulevassa Olut Expossa ystäväni mukana haistelemassa kotimaista olutkulttuuria. Mielestäni kaikkien pitäisi, ovat he sitten soberisteja, absolutisteja, tuurijuoppoja tai suoraan jostain asuntolasta paikalle raahattuja. Eikö juuri tällaiset messut opettaisi sitä, mitä minäkin tajusin siellä kellarissa appelsiineja kuoriessani? Että olut ja alkoholi ovat jotain paljon enemmän kuin tuote, jolla pitää tempoa nuppi jumiin juomalla sitä 12 litraa illassa.  Luulisi tällaisten messujen esittelevän juuri sitä alkoholikulttuuria, jota meillä toivottaisiin, sitä ”keskieurooppalaista”, jossa se olut ja viini voidaan nauttia pienenä taideteoksena eikä känni edellä.

Eikö se ole juuri se, mitä kannattaisi yrittää opettaa sen sijaan, että nyt yritetään teeskennellä, että viinaa ei ole olemassa kieltämällä sen mainitseminen blogeissa tai tapahtumien (tai hevosten) nimissä?

Jos poikani olisi siinä iässä, että keskustelu alkoholista, sen käytöstä ja vaikutuksista olisi ajankohtainen, mieluummin veisin hänet  viikonloppuna olut- ja viskimessuille kuin vaikka kirkkoon tai lätkämatsiin. Se olisi nimittäin paikka, missä oikeasti voisi oppia mitä alkoholikulttuuri voi olla.


www.soberismia.fi