Soberismia

Vieläkö nuoriso ryyppää taiteiden yössä?

Aloin tuossa muistelemaan, että sehän oli yksi teiniaikojen vuoden suurimmista kohokohdista, kun sai lähteä arki-iltana ulos rällästelemään pitkin kyliä. Silloin kokoonnuttiin Kolmen sepän patsaalle Helsingin keskustaan ja rikottiin silloisen Hämeenheikin, nykyään kai joku Expert, ikkunat. Kunhan ne oli siis ensin saatu spraykannuin ja inkkitussein bommattua täyteen. Sen jälkeen siitä näyteikkunasta hävisikin kaikki mahdollinen irtain, jonka väki vietyä sai ja seuraavana päivänä oli kaverin kaverin kaverilla tarjolla halvalla videonauhureita. Yhtenä vuotena muistan, kuinka joku nappasi siitä rikotun vitriinin takaa promona olleet Michael Jordanin Nike Airit ja yritti myydä niitä kadun toisella puolella eteenpäin. Loppuillasta kokoonnuttiin Kaivopuistoon haastamaan riitaa ja yritin tempoa kuonoon tyttöystäväni isoveljeä tietämättä kuka tämä oli. Emme olleet koskaan tavanneet, olin vain nähnyt isoveljen kokoa 45-maiharit tyttöystävän kotona eteisessä. Kesken tappelun selvisi kuka on kyseessä ja herrasmiesmäisesti hieman nolona esittelin itseni ennen kuin lähdin kotiin ottamaan tyttöystävän huudot vastaan. Seuraavana aamuna kun ajeli keskustan läpi raitiovaunulla kouluun, ympäristö näytti samalta kuin Kalasatama viime viikonlopun Weekend Festivalin jälkeen.

Kaipa se jo nuorena ymmärrettiin, että taide ja päihteet kulkevat jotenkin käsi kädessä, oli kyse sitten musiikista, kuvataiteesta tai vaikka teatterista.

Mutta miksi?

Luomisprosessin toki monella tapaa ymmärrän olevan päihdeliitännäistä, tai ainakin luovilla ihmisillä usein on jonkin sortin kokemusta aineksista aina viinasta happoon. Se tuntuu olevan jopa suotavaa ja aika paljon on hienoa taidetta ties minkä tärpätin vaikutuksen alta meille annettu. Se myös luo tarinaa taiteen taakse ja tarjoaa ehkä jotain, mistä se itse luovuus ja taide kumpuaa ja jota muu kuin taiteilija itse ei voi ymmärtää. Mutta miksi sitä katsoessa pitäisi olla päissään? Vai pitääkö? En minä tiedä. Minä ainakin olin.

Musikaalit, keikat, monet taidenäyttelyt, kaikki olivat sellaisia, joihin valmistauduin ottamalla pohjat ja joista nautin mahdollisuuksien mukaan vähintään siideri kädessä. Ja jos sitä siideriä ei saanut, ei taidekaan enää maistunut ja siirryin mieluummin sinne, missä tarjoilu pelasi. Mikä tuntuu oudolta nykyään, koska taiteenhan kai tulisi olla ruokaa aisteille ja ne aistithan menivät ihan puuroon kun oli viinalasi kädessä.

Eniten olen taiteenmuotona, ihan jo työnikin puolesta, nauttinut musiikkia. Keikkoja on vuosien saatossa tullut koluttua läpi tuhansia ja tuhansia ja aina kännissä. Ihan aina. Vasta lopetettuani juomisen aloin katsomaan keikkoja enemmän konsertteina, aistit avoinna ja saamaan niistä paljon enemmän irti. Nykyään käyn keikoilla huomattavasti harvemmin kuin ennen mutta nautin niistä aiempaa enemmän. Selvin päin. Aiemmin kävin kapakoissa joissa oli musiikkia taustalla, nyt käyn musiikkiesityksissä joissa on kapakka taustalla. Huomattavasti mukavampaa.

Eksäni oli kuvataitelijia ja opetti minut käymään taidenäyttelyissä. Tai ainakin opetti sen, että niihin voi ylipäänsä mennä, aiemmin kun kuvittelin taiteen olevan jotenkin hienomman väen juttu ja niinku tosi korkeakultyyr. Sitten tajusin, että gallerioihinhan voi kävellä sisään kuka tahansa koska tahansa, oli ostoaikeita tai ei, katsomaan ja fiilistelemään. Nykyään saatankin pistäytyä kiinnostavalta vaikuttavassa galleriassa ihan vain ohikulkumatkalla rauhoittumassa, koska sitä taide parhaimmillaan tekee. Pysäyttää hetkeksi ja avaa vähän aisteja. Välillä kannattaa vain pysähtyä miettimään, että mitäs ihmettä tuossa kankaalle suditussa maaliroiskeessa oikein tapahtuu ja mitä sillä yritetään sanoa. En toki väitä niistä mitään ymmärtäväni, mutta ei sillä ole merkitystä. Tärkeämpää ehkä on että yritän. Ja ymmärrän sen omalla tavallani.

Tänään tarjolla on taidetta kaikissa mahdollisissa kuviteltavissa olevissa muodoissa, ilmaiseksi, pitkin kyliä. Ajattelin pyörähtää läpi muutaman gallerian, vilkaista Suvilahden tarjontaa ja piipahtaa Teurastamon pihassa kuuntelemassa tutun DJ:n rytmejä, nauttia kaikki aistit luonnostaan vastaanottavaisina. Loppuillasta pitänee vielä ajaa keskustan kautta ja käydä katsomassa, että vieläkö se nuoriso hajottaa ikkunoita taiteen nimissä. Ehkä sieltä saisi jonkun DVD-soittimen ostettua halvalla? Tai Nike Airit.