Soberismia

Olin asiaa jo jonkin tovin tässä pyöritellyt mutta nyt se on päätetty: Lähden tavoittelemaan niin sanottuja Seitsemää huippua, engalnniksi Seven summitsia, eli maapallon jokaisen mantereen korkeinta vuorta. Kyseessä on perinteinen vuorikiipeilyhaaste ja maailman epätodennäköisin asia, jota minun pitäisi tehdä. Mutta niin oli absolutismikin vielä kaksi vuotta sitten, joten asioilla tuntuu olevan tapana muuttua.

Kolmen viikon takainen Elbrusin huiputus oli testi ja se viimeinen niitti haasteeseen lähtemiseen. Olin miettinyt asiaa jo jonkin tovin, joskaan en sanonut sitä vielä ääneen, koska halusin ensin selvittää miten Venäjän reissu menee, miten pääni kestää paineet ja elimistöni korkeuden. Ja koska kaikki meni lopulta hyvin ja matkasta tuli monella tapaa elämää muuttanut kokemus, olen päättänyt jatkaa. Sitä paitsi, unohdin kaiken sen itkun ja onnesta sekoamisen lomassa ottaa Elbrusin huipulla sellaisen vuorenvalloituskuvan hakku pystyssä, joten pakkohan sellainen on lähteä hakemaan jostain muualta! Seuraavaksi vuorossa ovat siispä Tansanian Kilimanjaro syksyllä 2015 ja sen perään Argentiinan Aconcagua vuoden 2016 aikana. Siitä sitten edetään taitojen ja rahatilan puitteissa kohti Australian Kosciuszkoa Alaskan McKinleyta, Etelämantereen Vinsonin massiivia ja tietenkin lopussa häämöttävää maailman korkeinta vuorta, Mount Everestia. Olen ottanut tavoitteekseni saavuttaa Everestin ennen kuin täytän 45, joten aikaa haasteeseen on varattu rapiat yhdeksän vuotta.

Vaikeusasteeltaan Elbrus sijoittuu Seven summitsissa suunnilleen puoleen väliin, joten osa nyppylöistä tulee tuskin olemaan liian vaikeita. Mutta kun aletaan siirtymään yli kuuden tuhannen metrin korkeuksiin ja teknisen kiipeämisen saloihin, alkaa tulla jo vähän jännitystä peliin. Siksi järjestys vuorten kanssa tulee etenemään Kilimanjaron (5895m) ja Aconcaguan (6961m) jälkeen todennäköisesti niin, että ensin koukkaan Kosciuszkolle (2228m) sunnuntaikävelylle, sieltä McKinleyn (6194m) todennäköisesti hyvin epämiellyttäviin olosuhteisiin jatkaen Alaskasta palelluttamaan ahterini vielä pahemmin Vinsonin massiiville (4892m) ennen viimeistä punnerrusta Everestin 8848:n metrin huipulle.

Vielä on täysin auki, että mistä aion keksiä rahat tähän kaikkeen. Toki yhteistyökumppaneita jos jonkinlaisia tarvitaan, mutta pelkästään Everestin ja Vinsonin huiputusten yhteishinta on jossain sadan tuhannen euron paikkeilla. Vähintään. Joten aika monta kappaletta saa lokakuussa ilmestyvä Kalliosta kukkulalle myydä, jotta minä vuorille pääsen. Laskeskelin tuossa, että noin kymppitonnin myynnillä aletaan olemaan aika lähellä. Jotenka ihan näin omaa lehmää ojaan työntäen ajattelin tähän väliin vinkata, että kannattaa muuten tilata kirja jo ennakkoon tuolta nettikaupastani. Ai ei ole osoitetta? No kappas kun se tuossa vieressä minulla sopivasti lukee, odotas kun lunttaan. Jaa juu, se oli tällainen kuin www.soberismia.fi , en minäkään sitä ulkoa muistanut kun tälleen ihan vain sivuhuomautuksena tuli puheeksi...

Mutta asiaa tarkemmin miettien, jos nyt alkaisi laskemaan yhteen kaikkia niitä rahoja jotka tuoppeihin, takseihin, sakkoihin, öisiin kebabmatkoihin ja ties mihin käytin edellisen kymmenen vuoden aikana, niin aika lähellä samoja summia oltaisiin. Ja jostain nekin rahat tuntuivat löytyneen, miksei siis tälläkin kertaa?

Jos jotain olen viimeisen muutaman vuoden aikana oppinut, on se se, että jos toimeen tarttuu, kaikki on mahdollista. Haaveita on niitä kuuluisia kahdenlaisia; toteutuneita ja toteutumattomia, mutta mitään niille ei tapahdu jos ei itse perään lähde. Ja jos käy niin, että kymmenen vuoden päästä joudun toteamaan, ettei haaste onnistunut, enpähän ainakaan voi valittaa ettenkö olisi yrittänyt.

Kävi miten kävi, veikkaisin että suhteellisen jännät kymmenen vuotta on joka tapauksessa edessä. Niistä voinee sitten kirjoitella jo toisenkin kirjan. Nimeltään vaikka Kukkulalta seuraavalle. Ja sitä seuraavalle. Ja sitä seuraavalle. Ja sitä seuraavalle. Ja sitä seuraavalle. Ja sitä seuraavalle.