Soberismia

”Pappa, mikset sinä juo enää viiniä?”, kysyi poikani yhtäkkiä muutama päivä sitten kesken iltatoimien. Kun heitin vastakysymyksenä, että tiedätkö mitä se tarkoittaa, sain viiden minuutin pantomiimiesityksen kännisestä kadullaharhailijasta joka mölisee pullo kädessä. Tai siis hammastahnatuubi. Olin katketa naurusta.

Ilmeisesti siis viisivuotias oli kohdannut perinteisen suomalaisen ns. kesämiehen jossain puistossa ollessaan. Tai ainakin ensimmäistä kertaa kiinnittänyt sellaiseen huomiota. Ja samalla kun se on ollut hassu näky, se on ollut hieman pelottava ja jäänyt pyörimään pikkumiehen mieleen.

Keskustelimme aiheesta sänkyyn mennessämme. Siitä, mitä se alkoholi on, miksi se aiheuttaa outoa mölisevää käytöstä joissakin ja miksi sitä nautitaan. Ja siitä, miksi minä en sitä nauti. Kerroin, että alkoholi on ihan tavallista juomaa, joskin vain aikuisten sellaista, jota yleensä tykätään nauttia silloin kun on kivaa. Mutta että liikaa nautittuna siitä tulee vähän hassu olo ja sitten voi käydä niin, kuin tuolle kesämiehelle, että näyttää vähän tyhmältä. Poika palasi alkuperäiseen kysymykseensä siitä, miksi minä en sitten juo. ”Koska minulla tuli siitä paha olo”, vastasin. Pikkumies hyväksyi vastauksen mietteliäänä ja meni nukkumaan.

Onpa lapseille vaikeaa puhua viinasta, mietin. Miten selittää, että nautintoaineesta tuleekin joillekin paha olo samalla, kuin jonkun toisen se saa säteilemään. Että kuinka hyvä ja paha voikin olla yhdessä ja samassa pullossa. Äiti juo viinin ja oluen, koska se haluaa nauttia illasta. Pappa ei voi juoda mitään, koska sillä tulee siitä paha olo.

Pyrin keskustelussamme olemaan normaali, neutraali, ja puhumaan alkoholista arkipäiväisenä asiana. Koska sitähän se on, hyvässä ja pahassa. Suurimmalla osaa ihmisiä hyvässä. Ja samalla, kun itse olen juomatta todennäköisesti loppuikäni, en missään nimessä ole tuomitseva, kun muut juovat nauttiakseen. Joisinhan minäkin, jos voisin, mutta sitä riskiä enää ota. Toivoisin voivani kasvattaa sellaisen lapsen, joka ymmärtää kaiken tämän, ymmärtää alkoholinsa molemmat puolet ja tietää mitä tekee sinä vaiheessa, kun itse ensimmäistä kertaa omaa pikku limusiideriään puistossa jossain koulujenpäättäjäisissä maistaa.

Mutta se työ on tehtävä nyt. Aloitettava nyt. Minulla on kymmenen vuotta aikaa opettaa lapsesta järkevä, suhteellisuudentajuinen ja vastuullinen ihminen, sellainen joka osaa nuorena ottaa itse siivet alleen ilman, että minun tulee koko ajan pelätä ja lentää perässä.

Tämä koskee tietenkin ihan kaikkea, ei pelkästään sitä viinaa, joka on vain yksi pieni osa elämää.

Ajatelkaa, jos me osaisimmekin kasvattaa sukupolven, joka ei ihannoisi eikä pelkäisi viinaa. Ei glorifioisi eikä demonisoisi, vaan osaisi suhtautua siihen neutraalisti. Ja joka vielä aikuisenakin muistelisi, miten typerältä se mölisevä kesämies näytti, sen sijaan että pyrkisi olemaan se.

Suomessa puhutaan aina, että eikö tännekin pikkuhiljaa pitäisi saada se keskieurooppalainen juomakulttuuri, missä viinit on Alepassa ja Pastikset on osa ilta-petanquea kavereiden kanssa. Minun ehdotukseni on se, että kasvatetaan sellainen!

Me emme tietenkään voi sille kadulla mölisevälle kännipenalle mitään, mutta itsellemme voimme. Me voimme olla juomatta pullon kossua kotona lasten edessä, meidän ei tarvitse vetää mökillä kännejä ennen kuin lähdetään onkimaan. Me voimme myös juoda sen viinilasin lounaalla ja olusen saunan jälkeen osana jokapäiväistä elämää. Tai olla juomatta kokonaan. Ja kertoa samalla lapsillemme mistä on kyse.

Ehkä kaiken tämän alta kasvaisikin se Keskieurooppa-sukupolvi?

Minä aion ainakin yrittää.

Ja kun poikani on joku päivä oman lapsensa kanssa iltatoimissa ja kysyy tältä, että tiedätkö mitä alkoholi tarkoittaa, ehkä se vastaukseksi tuleva pantomiimiesitys olisikin sellainen, missä joku istuu ystävien kanssa lounaalla ja pahimmassa tapauksessa ehkä nauraa kovaa.