Soberismia

Keskustelu käy jälleen kuumana alkoholin ympärillä. Kuluneen viikon aikana on saatu lukea uusista sosiaali- ja terveysviranomaisten suunnitelmista mm. lopettaa viinakauppa sunnuntaisin ja pyhäpäivinä ja arkisinkin iltakuuden jälkeen.  Samaan aikaan, kuin propagandanomaisesti, toisesta leiristä postataan facebookin feediini tukkoon juttulla Lasse ”Redrama” Mellbergin raitistumisesta ja uskoontulosta.

Koska kaikesta pitää olla mielipide, niin hoidetaan se nyt tässä alta pois. Kannatan vapaata alkoholipolitiikkaa jonka pääpaino kuitenkin olisi siinä, että ihmiset saataisiin ohjattua ravintolohin juomaan. Eli viinit kauppojen hyllyihin, vähittäistavaramyynnissä verotusta voisi kiristää ja anniskeluravintoloissa sitä voisi höllätä ja tuntuvasti.

Hellbergin juomisen lopettaminen puolestaan on hieno juttu hänelle itselleen, uskoontulo ei niinkään. Toisaalta, se ei minulle kuulu eikä minua oikeastaan kiinnostakaan. Mutta se, että näillä olisi, tai pitäisi olla joku yhteys, on silkkaa soopaa. Dokaisin paljon mieluummin kuin tulisin uskoon. Ja jos olisin uskovainen, alkaisin varmaan dokaamaan.

Kaikista eniten tässä kuitenkin olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, kuinka ylipäänsä hysteerinen kansa me olemme tämän koko aiheen ympärillä.

Siis alkoholin.

Se hallitsee politiikkaa, keskustelua, katukuvaa, mediaa, kaikkea. Kaikki tuntuu pyörivän sen ympärillä, kaikilla on mielipide tai ainakin sanottavaa ja tuntuu, että kaikki sanotaan huutaen. Kun kohta on vuoden ollut ilman ja viinasta on sinänsä tullut itselle täysin merkityksetön asia, sitä huomaa näin sivustaseuraajana, kuinka käsittämättömän paljon me käytämme täällä elämästämme aikaa sen ympärillä vellomiseen. Välillä sitä ajattelee, että eikö tässä nyt voitaisi välillä puhua jostain muustakin.

Okei, tiedän, kuulostaa hölmöltä ihmisen suusta, joka kirjoittaa blogia , jonka otsikon kuvana on puolityhjä dokattu viinipullo. Mutta silti.

Kävin eilen Tallinnassa. Tuntuu, että Tallinnan satama on kuin pieni karikatyyri täkäläisestä alkoholikeskustelusta. Siellä on isolla VIINAASATAMASTA.COM ja SUPER-ALKO -kylttejä koko ranta huutamassa ja tuhansittain hysterian valtaamia suomalaisia tankkaamassa lavoja kärryihinsä jotta pääsevät kotiin yksityiskäyttämään Viru Valge –mäyräkoiriaan.

Minun haaveeni olisi sellainen paikka, missä viina on merkityksetön asia. Paikka, missä yhtälailla kuin minun ei tarvitsisi selitellä kellekään miksi en juo, kenenkään ei tarvitsisi selittää miksi ottaa lounaalla lasin viiniä. Sellainen paikka, missä ei tarvitsisi olla hysteerinen kumpaankaan suuntaan, missä alkoholi olisi hyvällä tavalla osa arkipäivää niin, ettei sitä tarvitsisi ajatella ihan koko aikaa, nautti sitä tai ei.

Ajatelkaa, jos meillä olisikin joku päivä sellainen yhteiskunta, missä koko tämä viina-asia olisi kuin vaikka sää.

Sää on olemassa koko ajan, sillä on vaikutusta jokaisen elämään eri tavalla, mutta siihen suhtaudutaan neutraalisti ja siitä puhuminen on maailman tylsintä.  Koska sillä ei oikeasti ole kuitenkaan mitään väliä, eikä sille mitään oikein voi tehdäkään. Sää on sellainen osa arkea, jonka kanssa olemme tottuneet elämään ja josta huolimatta jatkamme normaaliin tapaan. Joku nauttii sateesta, toinen auringosta, se heille suotakoon. Minä voisin vaikka ylläpitää blogia nimeltään Meteorologismia.

Samalla kun valtioneuvostossa ajatellaan, että tämä kansa saadaan kuriin ja nuhteeseen ja turvaan itseltään kieltämällä, uhkailemalla ja kiristämällä, voisi tehdä välillä ihan hyvää myös löysätä sieltä toisesta päästä; antaa sille kansalle mahdollisuus olla sivistynyttä. Ehkäpä koko aihe vähän tasoittuisi. Voisimme jopa päästä lähemmäs tuota utopistiselta kuulostavaa yhteiskuntaa.

No, ehkäpä täällä pohjoisessa jossain vaiheessa rauhoitutaan ja opitaan hengittämään tasaisesti. Ja lähtemään ulos millä säällä tahansa, jolloin huomattaisiin, että sillä ei ole väliä mitä sieltä taivaalta tulee, vesilammikoissakin on kiva hyppiä.