Soberismia

Istuskelen maanantai-aamuani Berliinin Kreuzbergissa valtavan kahvikupin äärellä tätä kirjoitellen. Saavuin kaupunkiin eilen vietettyäni rattoisan viikonlopun pienessä jumalanhylkäämässä itä-saksalaisessa pikkukylässä, missä rakas ystävä meni naimisiin. Olen todisteiden mukaan tanssinut häissä Psyn Gangnam Stylea ja Backstreet Boysin tuolitanssia pitkin parkettia, mutta jos joku kysyy, kiellän kaiken.

Samalla, kun olen oikeastaan jo täysin päässyt arkiryyppäämisen ajatuksesta eroon, huomaan silti edelleen, että tällaiset juhlatilaisuudet saavat olon mietteliääksi. Häät, syntymäpäivät, juhlat ylipäänsä, ne ovat edelleen niitä tilaisuuksia, joissa hieman surettaa, etten voi juoda enää. Koska niissä se ryyppyhomma juuri on, tai oli, hauskinta ja luontevinta. Ja niissä juodaan syystä, juuri siitä syystä johon alkoholi on tarkoitettu. Ja lopulta, vaikka kuinka paljon nauttisin jälkiruokapöydän antimia ja tuplaespressoja, en silti kuitenkaan koskaan pääse ihan siihen samaan juhlimisen tasoon kuin muut.

Ei pidä ymmärtää väärin. Hauskaa minulla oli. Todella hauskaa. En ole nauranut näin maittavasti aikoihin, kuin mitä tänä viikonloppuna nauroin. Salzwedelin pikkukaduilla kaikuu varmaan edelleen parinkymmenen suomalaisen räkätys. Etenkin kun liikkeellä oli vanhimmat, parhaat ystäväni, joiden kanssa olemme pitäneet yhtä yli 25 vuotta mutta joiden kanssa lopulta aivan liian harvoin pääsemme ryhmällä yhteen. Välissä on maiden rajoja, valtameriä, lapsia, perheitä, töitä. Herranpieksut, olemme keski-ikäistyneet!

Samalla kun vanhimpien ystävien kanssa on kaikista helpointa olla juomatta ja silti oma itsensä, juuri heidän kanssaan tekisi eniten mieli juoda. Lauantaina siinä rajattoman alkoholitarjoilun melskeessä mietin hetken, että täällä, jos jossain, voisin nyt ottaa kännit. Se olisi turvallista, nämä ystävät pitäisivät minusta huolta ja todennäköisesti se kännikään ei menisi yli. En onneksi lähtenyt ajatusta sen enempää seuraamaan, koska samalla juuri tässä seurassa on helpointa olla myös selvin päin.

Yhden pienimuotoisen läpimurron häissä kuitenkin tein. Osasin nimittäin päästää irti. Sekoilla selvin päin. Jossain vaiheessa iltaa yhtäkkiä huomasin meneväni pitkin tanssilattiaa ihan johntravoltana ja takki auki, enkä välittänyt pätkääkään. Annoin palaa, täysillä ja nautin siitä täysin siemauksin! Oli mahtavaa huomata tunne itsessä, että pystyy täyteen vapautumiseen.

Eli oikeastaan, perutaanpa alun sanomiseni. Jos joku kysyy, todellakin tanssin Gangnam Stylen laukkaa ympäri juhlasalia ja totta helvetissä seisoskelin tuoleilla Backstreet Boysin tahtiin!  Lauloin myös kovaa ja osasin muuten kaikki sanatkin.

Ja olen ylpeä siitä.

Itsestäni.