Soberismia

Olen tullut siihen lopputulokseen, että tärkein asia päivässä on aamukahvi.

Aamukahvi määrittää sekä edellisen illan onnistumiset, että etenkin alkavan päivän laadun ja on suoraan verrannollinen päivän oloihin.

Jos aamu alkaa kiireellä ja kahvi jää juomatta, siitä tulee kärttyiseksi. Ja kun aamulla on kärttyinen, menee koko päivä vähän plörinäksi siinä samalla. 

Tai jos kiireestä huolimatta ehtii kahvinsa keittää, mutta sitä ei saa nauttia rauhassa vaan se menee jollain ohimenevällä kulauksella alas samalla, kun olet paskalla pesemässä hampaita, onhan se nyt aika helvetin ärsyttävää. Eikä sitä pysty enää paikkaamaan seuraavalla kupillisella jossain toimistolla nautittuna. Joskus aamukahvi on vain pahaa, huonosti keitettyä litkua. Se se vasta vituttaakin. Tai se, kun kahvit läikkyy säätäessä ja sählätessä syliin, lattialle ja läppärin näppikselle. Pahinta on, jos on unohtanut ostaa kahvia, vaikka olisi aikaa siitä nauttia. 

Sitten taas, jos aamukahvinsa saa keitellä rauhassa, katsella samalla kun aurinko tekee nousuaan ja pääsee edes hetkeksi hiljentymään tuo höyryävä aromipommi kädessään, on siinä hetkessä jotain lupaavaa. Sellaista muikeaa ”tänäänhän voi tapahtua ihan mitä vain” –fiilistä. Minusta tuntuu, että lähden jokaiseen päivään kuin uuteen alkuun, kun olen hetken saanut haaveilla kahvikuppi kädessäni. Sellainen pieni retriitti joka päivä. 

Ja jos aamukahvinsa saa nauttia jonkun seurassa, on edellinen iltakin oletettavasti ollut  melko onnistunut. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Minulla on tapana heräillä päivittäin siinä viiden – kuuden aikoihin. Helsinki on aika kaunis. Se on hiljainen, rauhallinen, missään ei ole ketään. Paitsi ehkä sunnuntaisin, jolloin viimeiset todella syyllisennäköiset jatkoilta palaajat raahustavat kotejaan kohti. Ne ovat muuten aika huvittava näky. Aika vahvasti tunnemme olevamme eri planeetoilta, kun toinen on juuri ottanut viimeisen huikkansa jossain tuntemattomassa asunnossa, pakannut käyttämättömät kortstut takaisin taskuunsa ja lähtenyt raahustamaan kotiin ja toinen on juuri herännyt elämänsä vedossa ja lähtenyt aamukävelylle nauttimaan siitä hetkestä. Siinä ei paljoa tarvitse sanoja vaihdella. Kohtelias nyökkäys on silti usein paikallaan, kuin myötätunnonosoituksena.

Etenkin viikonloppuisin nuo aamukahvit ovat itselleni myös pieni palkinto. Sellainen olalle taputus, että taas on selvitty yksi lisää. Hyvä minä, en taaskaan ollut tuo jatkoilta raahustava ressukka. En enää. Taas meni yksi viikko lisää ilman viinaa. Vaikka selvin päin olo onkin ollut jopa yllättävän helppoa ja aiheuttaa edelleen päivittäin aivan naurettavan hyvää oloa, ei pidä koskaan unohtaa sen kännin mahdollisuuden ilmassa leijuvaa uhkaa. Koska ainahan se tuossa on. Ja aina kun sen on päihittänyt, saa vähän paukuttaa henkseliä. 

Ihan yleisesikin voin muuten kyllä sanoa, että hyvä tapa aloittaa päivä on olla hieman ylpeä itsestään, ihan sama mistä syystä. Sanoa heti aamulla, että hei, hyvä minä. Minä oon hyvä. Suosittelen kokeilemaan.

Tänä kesänä tavakseni muodostui mennä Kaivopuiston Merikompassilla nököttävälle mutterikioskille juomaan kahvit tasan kello kahdeksan, kun kioskin auringon kanssa kilpaa säteilevät myyjättäret saavat ensimmäisen kahvipannunsa tuoreena keittimestä. Jatkoin tapaa loman loputtua ja kävinkin viime viikolla Kaivopuiston kautta joka aamu ennen töihin menoa. Töissä oli sen jälkeen hyvä olla.

Yksi asia, mistä tämän ensimmäisen vuoteni selvin päin tulen etenkin muistamaan, on aamukahvihetket. Olen nauttinut niitä kodin, mökin ja Kaivopuistonrannan lisäksi ainakin  kesäisessä Lapissa, kattoterassilla Brooklynissa, telttaretkellä Nuuksiossa, Tallinnan vanhassa kaupungissa, Ljubljanaa halkovan joen rannassa Sloveniassa ja teltassa yksin vuoren laella Färsaarilla. Jokaisen fiiliksen muistan. Ne ovat minun tulevaisuuden muistojani, jotka korvaavat niitä aiemmin kaiken määrittäneitä hyviä bileitä, huonoja karaokesessioita, shottiralleja ja jatkoilta kotiin hoippumisia, jolloin pahimmassa tapauksessa vastaan käveli joku hyypiö, selvin päin, joka vain nyökkäili, kuin myötätunnonosoituksena.

Olipa ne ärsyttäviä jätkiä.