Soberismia

Jes!

Tulihan se sieltä.

Ensimmäinen ”vitun itserakas kusipää” –kommentti. Johan sitä oli odotettukin.

Tai siis, ensimmäinen omiin korviini kantautunut. Onhan se varmaan ollut jo useamman baartiskin ja illanistujaisen puheenaihe.  Mutta saavuttihan se vihdoin minutkin!

Olen itserakas ja ylimielinen kusipää koska kerron mitä ajattelen, miltä tuntuu. Tai siis, ”brassailen ja kerjään huomiota”. Olen itserakas ja ylimielinen kusipää, koska pidän itseäni parempana kuin muut lopetettuani juomisen ja luulen olevani muiden ja kaiken arvostelun yläpuolella.

Tämä blogihan on itserakkauden, ylimielisyyden ja kusipäisyyden viikoittainen ilmentymä. Koska kerjään tällä huomiota, kalastelen sääliä ja kommentteja, sitä vartenhan tämä blogi on alun perin aloitettukin. Ja kommenttien sataessa sisään piehtaroin baby oilissa ja onanoin peilin edessä, koska olen itserakas kusipää. Orgasmit muuten tuntuvat aika lailla erilaisilta kun on lopettanut lääkityksen. Saan niitä päivittäin, kun huomionkeruuseeni esimerkiksi Facebookissa reagoidaan. Kun joku sanoo ”HYVÄ TEEMU”, napsautan vyön auki. Koska olenhan itserakas kusipää.

Olen itserakas kusipää, koska sanon joka aamu peilikuvalleni, että sä näytät hyvältä. Ja todella olen ylimielinen, koska ajattelen tuota peilikuvaa katsoessani, että mähän olen ihan hyvä jätkä oikeasti. Sitten taas runkkaan. Koska olen itserakas kusipää.

Olen myös itserakas kusipää, koska keskityn itseeni, pidän huolen, että itsestäni tuntuu hyvältä joka päivä. Tai siihen ainakin tähtään. Teen asioita joista pidän, toteutan pieniä haaveita. Siinä matkalla olen menettänyt kaiken empatiakyvyn ja sympatian muita kohtaan enkä osaa enää lukea muiden ajatuksia ja tuntemuksia, koska ne eivät minua enää kiinnosta. Koska olen itserakas kusipää.

Tämä bloggaushan sen luonnollisesti lopullisesti osoittaa. Koska kirjoittamalla aiheesta ja näin osoittamalla, että moinen kommentointi satuttaa, minähän oikein naaraan kommenttisektiooni ”et ole”-, ”olet hyvä tyyppi”- ja ”tsemppiä” –kommentteja! Ai niin, ja kusipäisyyden multihuipentumahan on kaiken kukkuraksi se, että aikuisena ihmisenä täällä itken ja valitan, miten kauheaa on ollut esimerkiksi lääkityksen lopettamisen jälkeiset olot. Sehän on sellaista säälinkerjuuta, että oikein oksettaa.

Se kun on niin, että elämästään nauttiminen ja  alati kasvava itsevarmuus omasta itsestään ja tekemisistään nähdään helposti ylimielisyytenä. Että johan sitä nyt ollaan niin olevinaan, kun oikein ääneen kehtaa sanoa, että on hyvä olla. Etenkin kun se on selkeästi niiltä pois, joilla ei juuri sillä hetkellä ole elämänsä paras päivä.

Minusta tuntuu nykyään usein hyvältä. Toki, jokaisellahan on huonoja päiviä ja hetkiä aina, se on vain inhimillistä, mutta pääasiassa minulla on hyvä olla. Ensimmäistä kertaa vuosiin. Ja annan sen myös näkyä ja kuulua silloin, kun koen sen aiheelliseksi. Tietenkin ymmärrän olla hehkumatta intoa ja iloa, jos kaverilla on juuri marsu juuri kuollut ja mummo jäänyt auton alle, mutta noin pääasiassa annan sen kaiken ilon tulla läpi. Koska jos hyvin käy, se ilo leviää myös ympäristöön, sitä voi jakaa.

Newsflash:

Jos itsellä on hyvä fiilis, sillä pystyy parantamaan myös muiden päivää!

Paitsi jos on itserakas kusipää. Silloin ei pysty. Ilmeisesti.

Vaan yksi asia on varma:

Olen todella paljon mieluummin itserakas kusipää kuin se, mitä olin vuosi sitten.