VITTUMÄENDOKAAENÄÄIKINÄ.
Kolmen pävän festaroinnin
jälkeen olisin todennäköisesti huutanut kyseistä mantraa tämän maanantain sen,
minkä närästykseltäni ja ahdistukseltani olisin kyennyt. Sänkyni olisi
hikilammikko ja parhaassa tapauksessa kehostakin voisi löytyä erinäisiä sinne
kuulumattomia arpia ja auenneita silmäkulmia. Jossain olisi ehkä tietämättäni hedelmöittynyt munasolu.
Nyt minua ainoastaan hieman
väsyttää.
Kolme päivää
Provinssirockissa takana, ensimmäinen festarireissu ikinä selvin päin.
Vettä
hieman sataa ripotteli, kauan odottamani Bad Religionin keikka täytti odotukset
ja sai ison miehen kyyneliin, kuten teki myös Phil Anselmo ja Down. Ruokailu
oli tutun epäsäännöllistä ja etenkin epäterveellistä ja iso osa ajasta tuli
pönötettyä Provinssin vippialueella juoden naurettavat määrät kahvia ja vettä.
Vaan olipa hauskaa!
Havahduin viikonlopun aikana
useasti siihen, että ai että kun täällä on kivaa. Vaikka ikävä kyllä
Provinssirockin yleisömäärä jäi tänä vuonna melko alhaiseksi, ainakin aiempiin
vuosiin verrattuna, huomasin nauttivani festivaalitunnelmasta täysin siemauksin
ja hymy huulilla. Ja mikä tärkeintä, huomasin sen nautinnon olevan aivan
vastaavaa, kuin aina ennenkin, jolloin sitä tempoi kaksin käsin viinaa
bäkkärillä. Koska siis niinhän festivaaleilla kuuluu tehdä. Nautin ystävien
seurasta, nautin hyvästä musiikista, nautin muiden ihmisten silminnähden
iloisesta kesätunnelmasta. Ei edes haitannut, että ympärillä olleista 15 000
ihmisestä 99 prosenttia oli kännissä.
Todistin oivalliset keikat
maailman parhaan Bad Religionin lisäksi Downilta, Blurilta, Rytmihäiriöltä, J.
Karjalaiselta, Turbonegrolta, Sólstafirilta, Glen Danzigilta, Children of
Bodomilta, Von Hertzenin veljeksiltä, PMMP:ltä, Pää Kiiltä (Päältä kii?),
Kvelertakilta, Popedalta, ja Witchcraftilta. Muiden muassa.
Siinä oli muuten enemmän
nähtyjä keikkoja, kuin edelliskesän festarireissuilla yhteensä. Ennen ei ole
ehtinyt, kun on pitänyt jahdata niitä Jägermeisterin promotyttöjä setelit
kourassa. Nyt lähinnä mietin, että saakohan niiden perään kuolata, jos ei osta
mitään. Voisikohan ne myydä myös esim. espresso-shotteja?
En oikeastaan edes ajatellut
juomattomuutta koko viikonlopun aikana. En huomannut, että jotain olennaista
puuttuisi tästä festariolosta enkä kiinnitänyt asiaan enää mitään huomiota. Oli
oikeastaan melkein liikuttavaa, että se oli lähinnä ystäväni, jotka asiasta
huolivat.
”Eihän tee mieli juoda?
Pärjääthän?”
”Mikä olo, miten jaksat?”
Ei tehnyt ja hyvin jaksoin!
Pakko myöntää, että
lähtiessäni viikonloppuun mietin itsekin samoja kysymyksiä, mutta jotenkin ne
vain unohtuivat siinä Törnävän melskeessä. Kertaakaan en kokenut kaipuuta edes
siihen pieneen nousuhumalan tilaan, mikä ympärilläni vallitsi. Koska nyt
viimeistään huomasin, kuinka se on mennyt osa elämääni ja minulla on ihan yhtä
hauskaa ilmankin.
Ihan voin rehellisesti tänään
taputtaa itseäni olkapäälle ja sanoa, että jumalaare sä olet Teemu päässyt
pitkälle.
Ai että se tuntuu hyvältä
huomata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti