Soberismia

Tässä vapun lähestyessä tajusin, että tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun vedin ensimmäiset kännini. Vappuaattona 1993 tyttöystäväni oli hankkinut jostain Gin Lemon pullon, jota lähdimme Kaivopuiston rantaan tyhjentämään. Sää oli kaunis, viina pahaa ja loppuillan sekoilimme pitkin Kaivaria ja pussailimme.

20 vuotta on aika pitkä aika, kun miettii että vähintään joka toinen aamu kuvittelen edelleen olevani parikymppinen. Ja tuohon aikaan mahtuu tolkuton määrä hetkiä, kokemuksia ja ihmisiä, joita en olisi koskaan saanut tavata ja kokea ilman viinaa. Millaistahan olisi ollut olla aina selvin päin? Varmaan aika tylsää.

Rakas ystäväni tässä joitain viikkoja sitten halusi alleviivata minulle sitä, että ei se dokaaminen aina niin kauheaa ole ollut. Että kuinka paljon hyvää se on minulle antanut ja kuinka paljon rikkaampi olen saatuani kokea tämän kaiken. Ihan lähtien siitä, että en todennäköisesti häntä tuntisi, ainakaan samalla tavalla, jos olisin ollut aina selvin päin. Tai ainakaan jos en olisi juonut Tampereen Sauna Open Airissa niin tolkutonta määrää viinaa, kuin tein 2006. Ja oikeassahan hän on. Niin moni alkoholituotteiden ohjaama polku ja oja on tehnyt minusta minut, että en voi sitä kieltääkään. Se, että nyt olen ollut muutaman hassun kuukauden selvin päin ja vaahdonnut siitä, kuinka vihdoin olen taas minä ja kokonainen, ei poista sitä tosiasiaa, että sen kokonaisen tyypin tekoon on tarvittu myös aika monta siideriä. Ja onnistunutta sellaista.

Olen miettinyt pienen poikani kasvaessa, että mitenköhän tulen suhtautumaan tämän teinivuosien viinakokeiluihin ja sekoiluihin. Koska varmaahan on se, että sellaiset on edessä, muodossa tai toisessa. Miettiessäni omia nuoruusvuosiani, voisin sanoa, että eniten vastuullisuutta itsestäni ja tunteistani opin ryypätessä. Eniten sosiaalisia taitoja, normaalia ihmisten välistä dynamiikkaa ja puolustuskykyä opin niiden nuorena vastaan tulleiden tilanteiden ja iltojen kautta, jolloin porukalla Koffin puistossa piilottelimme poliisia pusikoissa.

Ihan vilpittömästi uskon, että yhdistettynä järkevään, rakastavaan ja kasvattavaan kotiin, teini-iän viinahommat, kaikkine hölmöilyineenkin, ovat kasvatuksellisesti vahvistavia. Sen tiesi jo yhdeksännen luokan opettajammekin, joiden kanssa vietimme kaksi viikkoa luokkaretkellä Ranskassa. Meillä oli vapaus tehdä mitä halusimme mutta vastuu siitä myös. Aika hyvä opetus 16-vuotiaalle ulkomailla.

Uskon, että pystyn tarjoamaan vanhempana lapselleni sellaisen pohjan, että kun tämä tulee viinaksensa kokeilemaan, hän tietää mitä tekee. Jos hyvin käy, hän oppii sitä kautta elämästä paljon sellaista, jota minä en pystyisi opettamaan. Ja pääsee kokemaan ja näkemään asioita, joita ei muuten ehkä näkisi.

Olisi siis todella tekopyhää esittää viinanatsia joskus kymmenen vuoden päästä, kun poika tuolla kylillä sekoilee. Tärkeintä olisi opettaa se sekoilemaan vastuulla. Ja kasvattaa siihen mennessä järkevä ja tasapainoinen ihminen tähän maailmaan, joka tajuaa itse missä menee raja, mitä saa tehdä ja mikä on vain typerää. Koska, kuten kaikessa, paras tapa ymmärtää asioita on tajuta ne itse oman elämisen ja tekemisen kautta.

Pitää vain toivoa, että poika tajuaa asioiden tolkun nopeammin, kuin isänsä.