Soberismia

Viimeaikoina silmiini on pistänyt uutisointi ja keskustelu SSRI-lääkkeistä ja niiden yhteydestä väkivallantekoihin. On todettu, että niin suomalaisia koulusurmaajia, kuin esimerkiksi Columbinen lahtaajakaksikkoa on yhdistänyt se, että kaikki napostelivat SSRI-lääkkeitä. Eiköhän Breiviikkikin niitä mussuttanut, varmaan myös vähintään Idi Amin, Mohammed Atta ja Marc Dutroux, kaikki maanpäälliset paholaiset. Ehkä Hitlerillekin määrättiin kuuri, kun tämä pettyi tultuaan evätyksi Wienin taideakatemiasta jo toista kertaa?

SSRI-lääkkeet, eli selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät, englanniksiSelective Serotonin Reuptake Inhibitor, ovat siis ryhmä lääkeaineita, joita määrätään yleensä masennuksen hoitoon ja esimerkiksi paniikkihäiriöön.

Eipä tästä kauaa ole, kun esimerkiksi Iltalehti huusi otsikossaan, kuinka ”Surmaajia yhdistää masennuslääke”! Samaisessa jutussa Psykiatrian emeritus-ylilääkäri Tapani Sipilä epäilee, että ” SSRI-masennuslääkkeiden ja joukkosurmien välillä on yhteys”.

Jepjep. Vähän kuin epäilisi, että alkoholismin syy olisi viina.

USKOMATONTA! STOP THE PRESS! VIINA SYY ALKOHOLIONGELMIIN!

Olen syönyt SSRI-lääkkeitä kolme vuotta. Niitä määrättiin minulle, kun lopulta uskalsin mennä lääkäriin pahan oloni vuoksi. No, paha olo diagnosoitiin sitten keskivaikeaksi masennukseksi, johon kyseisillä lääkkeillä tuppaa olemaan vaikutusta. Ja olikin. Ei siis masennukseen suoraan, mutta sen aiheuttamiin oloihin, ahdistuksiin ja alhoihin. Muistan havahtuneeni noin kuukauden käytön jälkeen siihen, että hetkonen hei, en ole saanut paniikkikohtauksia enää aikoihin. Tämän jälkeen aloitin terapian, joka yhdessä lääkityksen kanssa on tutkitusti paras keino masennuksen hoitoon. Lääke auttaa päivittäisessä elämässä, terapia asioiden käsittelyssä, jos oma pää ei siihen riitä.

En missään vaiheessa hetkeäkään epäröinyt aloittaa lääkitystä. Ja alettuaan vaikuttaa, se oli ihan selkeästi avuksi. Kuten terapeuttini on tavannut sanoa, jos jalka menee poikki, tarvitaan kainalosauva siksi aikaa, että se jalka on taas kunnossa. SSRI:t ovat minun kainalosauvani.

Eli yhdistetäänkö minutkin nyt sitten julkisessa keskustelussa eerohiltusiin, pekkaericauvisiin ja Saaren Matteihin? Ilmeisesti.

Josko kuitenkaan se ei ole tuo lääke, joka meidät on saanut tekemään tekojamme? Josko taas kerran yritettäisiin kurkistaa sen aineen taakse ja niihin oikeisiin syihin, ei seurauksiin, eikä etenkään hoitokeinoihin? Ehkä meitä kuitenkin yhdistää lähinnä paha olo, olo jota on yritetty tasoittaa SSRI-lääkkeillä. Joillakin se toimii paremmin, joillain huonommin, kuten kaikissa muissakin lääkkeissä. Mutta syypääksi siitä ei ole. Ei se ole Burana 400:n vika, jos päänsärky ei helpota. Ihan samalla tavalla, kuin vaikka  jooga tai viinan juonti, joillain ne toimii lääkkeenä ja apuna, toisilla ei. Mutta syypääksi niistä ei ole.

Ihmisellä tuntuu edelleen olevan vaikeuksia ymmärtää, että sen mieli on tuntematon. Ihmismieli tekee julmia asioita, typeriä ratkaisuja, peruuttamattomia päätöksiä. Mitä ikinä Eric Harrisin ja Dylan Kleboldin päissä oli tapahtunut ennen Uziensa kanssa lukiorakennukseensa marssimista, jää arvoitukseksi. Kuten jää myös lopulliset syyt Eero Hiltusen hyvinkääläisen ostarin katolle kapuamiseen tai siihen, miksi minä paiskasin kiven kebab-ravintolan ikkunaan. Mutta sen tiedän, että lääkkeen vika se ei ollut.

Join myös viinaa aika paljon lääkitykseni ensimmäisinä vuosina. Voin vain kuvitella, millaista olisi ollut ilman lääkitystä viinapäissään. Vahvasti uskon siihen, että pahimmat kilahdukseni ja sekoamiseni olisivat tapahtuneet jo kauan kauan ennen viime syksyä, jos en olisi missään vaiheessa edes yrittänyt lääkitä itseäni. Ja voin myös kuvitella, kuinka paljon vakavampia nuo kilahdukset olisivat saattaneet olla. Lääkkeen avulla sinnittelin kuitenkin aika pitkälle, ennen kuin kamelilta katkesi selkä. Väitänkin siis, että aika moni, ehkä jopa suurin osa, saa SSRI:sta juuri sen avun, joka toimii ja joka ehkäisee tuon selän katkeamisen.

Puolisen miljoonaa suomalaista syö SSRI-lääkitystä tälläkin hetkellä. Sen sijaan, että julkisesti revitellään sillä, että heistä varmaan kaikista tulee vähintään murhaajia, pitäisi  voima ja keskustelu ohjata siihen, että nämä ihmiset saadaan julkisen hoidon piiriin. SSRI-lääkityksen aloittaminen on viite siitä, että kaikki siellä kupolissa ei ole kohdallaan ja että ihminen tarvitsee apua. Jos avun saa, yleensä lopputuloksena on ehjä ihminen. Jos apu jää saamatta, voi ihminen kavuta ostoskeskuksen katolle kivääri kädessään.