Soberismia

Kauhiaa sutimista koko viikko. Elien olin Sloveniassa puhumassa hevimusiikin ihanuudesta, tänään olenkin sitten jo  Seinäjoella paneloimassa aiheesta ”Onko tämä musiikkibisnestä vai viinabisnestä?”.

Tämä on myös ensimmäinen kerta, kun menen pärstäni kanssa ihmisten eteen vilkuttamaan ja alleviivaamaan sitä, että moikkuli vaan, minä oon nyt se tyyppi joka ei juo enää.

Seinäjoeln Rytmikorjaamolla järjestetään tällä viikolla MARS-festivaali, joka toimii musiikkialan (viina-alan?) ammattilaisten talvisena kohtauspaikkana key notejen, paneelien, showcasejen ja workshoppien muodossa. On siellä hiihtoilpailukin. Minä muuten aion osallistua.

Viimeksi, kun olin menossa vastaavanlaiseen tapahtumaan, panikoin ja tärisin muutaman viikon etukäteen miettien, miten selviän läpi viikonlopun Suomen musiikkialan ammattilaisten ytimessä juomatta. Tämä oli lokakuussa. Niin ne ovat ajat ehtineet jo tuostakin muuttua, koska nyt en enää edes ajattele koko asiaa tai sitä, että ai niin, jengihän tosiaan taitaa juoda siellä sitten viinaa. Ja nyt ollaan vielä Pohjanmaalla kaiken lisäksi.  No okei, tiedostan kyllä, että minun pilkkuni todennäköisesti tulee hiukan muita aiemmin. Viimeistään siinä vaiheessa kun Radio Helsingin Harri Niemen puujalkavitsit lähtevät käsistä.

Niin, tosiaan, se paneeli. Aiheena siis on ”Onko tämä musiikkibisnestä vai viinabisnestä” ja mukana on minun lisäkseni muusikko, festivaalijärjestäjä ja agentti

Mietitäänpäs tätä näin jo hiukan ennakkoon, jookos?

Tai no, eihän tätä tarvitse miettiä. Juu. Kyllä tämä taitaa viinabisnestä olla. Oikeastaan ainoa asia, joka musiikkialalla ei liity viinahommiin on levymyynti, ja silläkin menee huonosti. Jos miettii elävän musiikin kenttää, jolla minäkin parhaani mukaan pyrin temmeltämään, on viinahommat melko olennainen osa kaikkea, tapahtumat ja keikat  kun ovat ravinteleissa, festareista nyt puhumattakaan. Festarit ovat oikeastaan hieno esimerkki siitä, että kuinka pään täyteen vetäminen on helppo verhoilla musiikista nauttimisen taakse.  Koska ryyppäämäänhän sinne festareille mennään. Paras tapa viettää suomalaista kesää on maksaa itsensä kipeäksi siitä, että pääsee ahtaaseen karsinaan juomaan kallista olutta mitä todennäköisimmin sadesäässä.  Siinä taustamusiikkina saattaa sitten kuulla jotain bändiä.

Itsehän olen aina ollut ihan samanlainen. Olen ”työn puolesta” kiertänyt koti- ja ulkomaisia festivaaleja kesät läpeensä, koska on ”ollut tärkeää olla paikalla”. Ryyppäämässä. Tietenkin. Kaveripiirissäni haukotaan henkeä, jos joku on erehtynyt näkemään bändin lavalla. Siis niinku ihan anböliivöböl! Bändi! Festareilla!?

Odotankin siis mielenkiinnolla tulevaa kesää, koska nyt pitäisi sitten ihmetellä tapahtumat läpi kahvikupin pohjan kautta. Ei, en aio vähentää festivaalimatkojani, aion vain suhtautua niihin eri tavalla. Ja jotain uutta ja mullistavaa on jo nyt ehtinyt tapahtua: Varasin festivaalimatkan BÄNDIN takia. Siis että lähden Provinssirockiin jo siksi, että haluan nähdä BÄNDIN! Siis festareilla! KÄÄK!

Kaikkea se selvistely teettääkin.

Tuo bändi on muuten Bad Religion. Se on maailman paras bändi.