Ai että. Viikko jota olen
odotellut jo pitkään. Tai oikeastaan, kaikki kolme viikkoa, jotka alkavat
huomis-aamusta.
Huomenna lähden matkalaukun
kanssa seikkailemaan läpi kolmen maanosan ja mantereen ensin suunnaten Lontoon
kautta Kanadaan, siitä New Yorkiin ja lopuksi Japaniin Tokioon. Välissä on yksi
päivä kotona, että ehtii kalsarit nopeasti pesaista.
Kanadassa olen kutsuvieraana
Nova Scotia Music Weekilla pienessä Sydneyn kaupungissa Nova Scotian
koillis-kulmassa, New Yorkissa olisi tarkoitus muutaman palaverin lisäksi
lähinnä lomailla rakkaan ystävän luona ja Tokiossa mennäänkin sitten aika
tiiviissä työtahdissa, joskin yhden päivän olen varannut paikallista
Disneylandia varten, missä voi sitten hoilailla kolmen viikon
jetlag-sekotiloissa It’s a Small World After Allia.
Nykyään näitä reissuja
odottaa aivan eri kantilta kuin aiemmin. Ennen, kun odotteli matkaan lähtöä,
sitä ajatteli, että edessä on lähinnä viikon, tai tässä tapauksessa kolmen,
bileet. Nyt odotan hyvien työhommien ohessa lähinnä pääseväni lenkkeilemään
Nova Scotian kauniisiin maisemiin, meneväni New Yorkissa katsomaan NHL:ää ja
pääseväni Japanissa katsomaan, no, Japania. Koska maa itsessään on kokemus kun
vain kadulle astuu. Samalla mietin, miten sitä olen aiemmin edes jaksanut?
Nyt kun lähtee matkaan,
näkee ja kokee kaupungit ja paikat aivan erilaisella tavalla.
Suosikkipaikastani New Yorkista on tullut entistä rakkaampi sen jälkeen, kun se
oma kiinnostus on tullut pois sieltä West Villagen baareista kaupungin
päivänvalossa näyttäytyvään aivan omanlaiseensa sykkeeseen.
Tokiosta päällimmäisin
muisto on ilta, jolloin pakkauduimme noin kahdenkymmenen pitkätukan kanssa
kahdeksankerroksisen karaoke-kompleksin kahteen vuokraamaamme laulukoppiin ja
otimme vaatteet pois. Koska oli kuuma ja kosteaa ja ”täähän on ihan ku sauna,
ollaanks kaikki alasti!” Koppien hintaan sisältyi viinat ja niiden seinillä oli
sisäpuhelimet, mistä juomia sai tilata suoraan paikalle niin paljon kuin
halusi. Muistan edelleen tarjoilijan ilmeen, kun hän saapui kerrokseen
toimittamaan tilaamiani 40:tä tuoppia ja kahta litraa vodkaa, kun vastassa odotti parikymmentä
karvanaamaa munasillaan laulamassa Bon Jovin Alwaysia pöydällä. En ole ehkä
koskaan nähnyt vastaavaa paniikkia yhdenkään ihmisen kasvoilla. Tiputettuaan
juomat lattialle, tarjoilija lähti valkoisessa puvussaan ja silkkihanskoissaan
kauhuissaan juosten hakemaan paikalle iltavastaavaa, joka lähes itku silmässä
tuli huoneeseemme kehnolla englannin kielen taidollaan pyytämään, että ”Please,
please dress up, dress up.” Jollain konstilla, ilman yhteistä kieltä, saimme
lopulta sovittua, että bokserit jalassa on ok jatkaa ja saamme olla
huoneissamme ilman, että paikalle syöksyy joku joukko
siveysmellakkapoliisininjoja.
Tämä, ja kaikki muut
sekoilut muilla mailla ovat kaikki hyviä muistoja ja ajattelen niitä vain ja
ainoastaan lämmöllä. Ne ovat asioita, joita ei olisi tullut selvin päin ehkä
tehtyä enkä kadu niistä yhtäkään. Nykyään seikkailut vain ovat erilaisia.
Joka tapauksessa, viinalla
tai ei, matkailu on myös aina inspiroivaa. Ja mitä kauemmas lähtee, sitä
enemmän siitä saa henkistäkin etäisyyttä omaan arkeensa ja elämäänsä jolloin
niiden tarkastelukin eri kantilta tulee kuin luonnostaan. Samalla usein käy
niin, että sen lisäksi että osaa laittaa itseään vähän perspektiiviin, päähän
pulppuaa uusia ideoita, ajatuksia ja virtaa. Kuluneen melko raskaan syksyn
jälkeen ei tämä matka voisi taas parempaan saumaan tulla. Olo tässä lähtiessä
on vähän sellainen mukavan toiveikas. Että ehkä sitä tuolta jostain taas löytää
jonkun viisasten kiven, millä pääsee eteenpäin sinne seuraavan kulman taakse.
Kuka tietää, jos se vaikka tupsahtaa eteen Tokion Disneylandissa.
Kun oma poikani tuosta
kasvaa, aion viedä häntä mahdollisimman paljon mahdollisimman moneen maailman
kolkkaan. Maailmaa näkemällä oppii itsestään ja omasta kulttuuristaan enemmän
kuin yhtäkään kirjaa lukemalla. Se on yksi suurimpia oppeja mitä voi lapselleen
antaa, näyttää tälle maailman, sen kaiken kauneuden ja rumuuden, kaiken.
Kaiken, paitsi Tokion
karaoke-kopit kolmen suomalaisen hevibändin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti