Soberismia

Tajusin tässä yhtenä päivänä, että en ole ollut sairas nyt yli vuoteen.

Siis kipeä. Ei flunssan flunssaa, pöpön pöpöä, mitään. Yleensä kuitenkin sitä on ollut tapana sairastella vähintään muutaman kerran vuodessa joku tehokas nuha alta pois ja kärsittyä vähän kuumetta syksyn ja talven timmellyksessä. Viimeistään yleensä syksyllä päiväkodin alkaessa on pikkujätkän mukana tullut joku nuha kotiin asti ja vienyt sohvapotilaaksi edes muutamaksi päiväksi. Nyt ei ole ollut mitään. Siis sinä aikana, kun olen ollut juomatta. Ei mitään.

Piti oikein tutkia asiaa ja tadaa! 

”Runsas alkoholinkäyttö heikentää elimistön vastustuskykyä ja päästää kehon alttiiksi niin flunsapöpöille kuin ärhäkämmillekin bakteereille.” Ensimmäinen Google-poiminta. 

”Voimakas fyysinen tai psyykkinen stressi heikentää vastustuskykyä, sillä se muun muassa vaikuttaa haitallisesti puolustuksen kannalta tärkeiden valkosolujen ja vasta-aineiden määrään ja aktiivisuuteen.” Toinen hakuosuma.

Voisi tietenkin olettaa, että nämäkin hommat olisi 34-vuotiaana jotenkin itsestäänselvyyksiä, mutta eipä ole tullut aiemmin ajateltua asiaa. Minä sitäpaitsi ihan oikeasti olen aina luullut, että sillä viinalla pystyi parantamaan flunssaa. “Tappamaan baktreereita.” Kun tarpeeksi monta Jägeriä tempoi koneistoon, luulin että se ehkäisee sairastumista. Ihan oikeasti luulin. Tai ainakin halusin luulla.

Ensimmäistä kertaa sitten teinivuosien skeittaus- ja lumilautailuaikojeni olen viimeisen vuoden ajan liikkunut säännöllisesti. Pyrin tekemään jotain fyysistä, oli se sitten lenkkeilyä, kävelyä tai vaikka takaisin ohjelmistoon ottamaani skeittausta vähintään kolme kertaa viikossa. Pääasiassa siksi, että se tekee pääkopalle hyvää ja tuulettaa mieltä. Ja siksi, että edelleen, vielä yli vuosi korkin sulkemisen jälkeen, minulla on liikaa energiaa jota pitää jollain tapaa tuhlata, sellaista energiaa joka ennen meni siihen juomiseen. Se tuntuu nyt jotenkin ihan älyttömältä, se että aiemmin sitä tuhlasi suurimman osan ajastaan, kapasiteetistaan ja voimistaan alkoholinkäyttöön. Ja nyt sen oikeastaan vasta tajuaa miten paljon se söi muutakin kuin pelkkiä aivosoluja.

Siinä samassa sitten, kuin varkain, huomaan myös ruokavalionikin muuttuneen terveelliseksi, lähinnä ehkä koska olen tämän liikkumisen myötä alkanut kiinnittää siihen enemmän huomiota. Ensimmäistä kertaa elämässäni sitäkin.

Ja kaiken tämän myötä olen terveempi kuin koskaan.

Oikeastaan tätä nykyä ei kulu päivääkään etten ihmettelisi miten huonossa kunnossa taannoin olinkaan. Siis viimeiset kymmenisen vuotta. Jos nyt puhutaan pelkästään siis fyysisestä puolesta, tuntuu ihan käsittämättömältä että olen kohdellut kehoani kuten olen. Olin lihava, huonokuntoinen, vastustuskyvytön raakki, joka hengästyi yhdestä kerroksesta portaissa. Sen lisäksi, että ryyppäsin palleatyräni järkyttävään kuntoon ja ruokatorvessani oli viinan aiheuttama reikä, kärsin verenpaineesta ja kroonisesta närästyksestä. Näin muutaman asian mainitakseni.

Itse asiassa, enemmänkin jaksan iloisena ihmetellä sitä, miten iso muutos voikaan ihmisessä tapahtua. Suunnittelematon muutos. Minä kun kuitenkin lopetin juomiseni psyykkisistä syistä, en siksi että fyysinen minäni oli rapakunnossa.

Vaan onneksi voi.

Mitä vanhemmaksi tässä tulee, sitä enemmän keho kiittää.

Ja kehon myötä myös mieli.