Soberismia

Rakastan New Yorkia. Tämä on maailman inspiroivin kaupunki.

Kävin New Yorkissa ensimmäistä kertaa 11-vuotiaana ja rakastuin heti. Nyt taitaa olla yhdeksäs reissu menossa.

Rakastan kävellä New Yorkin katuja, hukkua miljoonien ihmisten ja kohtaloiden sekaan. Rakastan istua kahviloissa, terasseilla, puistoissa nauttimassa tunnelmaa. Rakastan SoHon ja Villagen pikkuliikkeitä, nuhjuisia diner-paikkoja ja jokaista syömääni hampurilaista.

Muutamat tehokkaat humalatilatkin on täällä vedelty. Kerran päädyin Chinatowniin laulamaan karaokessa Maija Vilkkumaata yhdessä biljarditähti Mika Immosen kanssa, kerran East Villagen kadulle leikkimään Transformers-sotaa pahvilaatikkoon pukeutuneena tuntemattoman, kadulla tapaamani naisen kanssa. New York tarjoaa aina yllätyksiä. Kerran havahduin Villagessa pelkät bokserit jalassa kadulta keskellä yötä. Olin ilmeisesti kännissä lähtenyt tupakalle ulos enkä ollut muistanut pukeutua. Tietenkään. Aiemmin illalla olin päätynyt harrastamaan seksiä hissiin.

Tämä kaupunki henkii loppumattomia mahdollisuuksia. Olen melko varma, että jos minulla ei olisi lasta, olisin avioeroni jälkeen viitisen vuotta sitten pakannut tavarani ja lähtenyt tänne. Ehkä olisin säästynyt paljolta. Tai tuhoutunut lopullisesti, ken tietää.

Eilen toteutin yhden nuoruuden haaveeni. Ostin viime viikolla, ennen tänne lähtöäni, skeittilaudan, ensimmäisen sellaisen yli kymmeneen vuoteen. Minulla on siis pitkä historia rullalautailuhommissa, jotka lopetin oikeastaan vasta tuossa reilu parikymppisenä, kun keho ei oikein kestänyt eikä aikaakaan enää oikeastaan ollut. Lisäksi ajattelin, että eihän nyt heviurpo, joka yrittää olla uskottava, voi skeitata. Olinpa typerä.

No, joka tapauksessa. Olin läpi teinivuosieni haaveillut pääseväni New Yorkiin skeittaamaan, rullailemaan pitkin tämän kyläpahasen katuja.

Eilen, auringon paistaessa, nähtiin Brooklynin katukuvassa lievästi ylipainoinen Pää Kii –paitainen maailman leveimmällä hymyllä varustettu suomalainen polkemassa liian kovalla vauhdilla pitkin Avenueja. En ole kokenut sellaista vilpittömän onnen tunnetta ehkä koskaan, minkä tunsin eilen rullatessani täydellä vauhdilla pitkin Williamsburgin katuja. Olin taas 16-vuotias.

Ne on näinä hetkinä, kun sitä tajuaa, miten paljon yksi päätös voi vaikuttaa koko elämään. Miten yhdestä ainoasta asiasta luopuminen voi saada koko mielen raiteilleen ja tuon valtavan hymyn takaisin kasvoille. Ne on näinä hetkinä, kun tajuaa, että olen tehnyt maailman parhaan päätöksen lopettamalla juomisen.

Eilen, rullaillessani katuja, päässäni soi uudelleen ja uudelleen Bad Religionin Hooray for Me –biisi.

Tell me,

Can you imagine, for a second

Doin' all the things

You ever wanted to?

Well, that's just what I do, so hooray for me

And fuck you