Soberismia

Eilen oli toisen kotini, Majava Baarin, kolmevuotissynttärit. Paljon ihmisiä, ystäviä, tunnelmaa, paljon hyvää. Olin koko päivän levoton jo ennakkoon, koska odotin bileitä alkaviksi kuin kuuta nousevaa.

Tämä oli pitkästä aikaa tunne, joka oli tuttu juoma-ajoilta. Siis se sellainen kutina, mikä oli aikanaan aina, kun tiesi, että tänäänpä mennään ryyppäämään! Sellainen, ettei meinannut tulla päivän muista tekemisistä mitään, koska tanssijalkaa vipatti ja ajatukset oli jo siellä bileissä ja siinä ensimmäisessä siiderissä.

Nyt se sama tunne iski selvin päin. Ihan mahtavaa! Oli sellainen mukava kutina persiissä koko päivän ja laskin tunteja siihen, että kello lyö kuusi ja pääsen raapimaan Majavan ovea. On nimittäin aika hienoa huomata tuollaisten vanhojen, hyvien olotilojen ja fiilisten paluu. Ja huomata, että ne on edelleen olemassa vaikka juhlimisen muoto on itselle eri.

Juhlat olivat juuri niin hauskat, kuin olettaa saattoi. Rupateltiin. Naurettiin. Tanssin tuolini päällä livemusiikin tahtiin. Siis ihan oikeasti. Minä. Tanssin! Tässähän alkaa pikkuhiljaa kuoriutua jostain tuolta kuorestaan sellainen tyyppi, joka haluaisin olla. Joka tekee asioita, oli ne sitten mitä tahansa, pelkästään siitä, että on luonnollisesti hyvä fiilis. Koska oikeasti, kuten joskus aiemmin taisin kirjoitellakin, minä haluaisin olla se tyyppi, joka laulaa huonosti karaokessa, tanssii pöydillä ja heittäytyy tilanteiden vietäväksi, koska on hyvä olla. Joka tekisi niitä asioita silkasta pilkkeestä silmäkulmassa, ei siksi että on kännissä.

Olin joitain vuosia sitten kaveriporukalla veneilemässä viikon verran. Meitä oli kuuden miekkosen porukka, jossa yksi ei juonut. Ei ollut juonut kymmeneen vuoteen. Muistan, kuinka tuolloin jo ennakkoon ihmettelin miten se jaksaa tällaista sekoilua tällaisessa rytmiryhmässä. Koska siis eihän nyt kukaan lähde viikoksi selvistelemään veneeseen viiden muun kännipöllön kanssa.

No. Kävi niin, että tuo selväpäinen kaveri oli meistä se, joka varmaan eniten piti hauskaa. Se oli se tyyppi, joka meni kaikille tytöille juttelemaan kaduilla, joka kiipeili patsaiden päälle ensimmäisenä ja lauloi kovaäänisesti Suomi-räppiä Turun kävelykadulla.

Silloin, samalla kun ihmettelin, olin ehkä hieman kateellinen. Että hitto, voipas jätkällä olla kivaa, vaikkei se juokaan.

Viime aikoina  tuon venereissun muistot on pullahdelleet mieleen vähän väliä. Sen lisäksi, että se oli hauska reissu ja hieno kesämuisto, se toimii minulle muistutuksena siitä, että joillain ihmisillä kiva ilman viinaakin voi olla aitoa.

Ja eilen pääsin toistaiseksi lähimmäksi tuota venereissun selväpäätä. Ja se oli aika helvetin siistiä. Seuraavaksi sitten karaokebaarit haltuun. Pyydän kaikilta anteeksi jo näin ennakkoon.

Tähän loppuun vielä pieni oodi ja onnitteluni Majavalle.

Paikka, joka ennen oli minulle se synnin tyyssija ja josta aloitin ja jonne päätin känni-iltani, on nykyään minulle kuin toinen koti. Lopetettuani juomisen Majava on tarjonnut minulle päivittäin sammiollisen kahvia, sanaristikoita, juttuseuraa ja tukea ja jeesannut selvin päin oloani vilpittömästi matkallani parempaan. Tai vatsahaavaan. Kiitos Vemmu, Pasi, Tapi, Ansku, Mikko, Oksu. Olette rakkaita. Kiitos tuesta.