Soberismia

Olipa hieno viikonloppu.

Kuten aiemmin kerroinkin, minulla oli rapujuhlat mökilläni. Kekkerit oli äärimmäisen onnistuneet, rapuja riitti, kossu virtasi ja nauru lauantailta kaikuu varmaan edelleen Sipoon metsissä. Itse vedin vissyä neljään aamulla, saunottiin, pelattiin bändipeliä, mulkutin PMMP:n keikkabussin.

Ilta oli suoraan sanottuna hauskin todella pitkään aikaan.

Mikä erikoisinta, sain bileistä äärimmäisen paljon virtaa. Yleensä kun sitä on tottunut, että moiset iltamat vievät sen energian useammaksi päiväksi, niin nyt tuntuu siltä, kuin olisi käynyt juuri päinvastoin. Ja mikä hienointa, se energia löytyi minusta itsestäni. Sisältäpäin.

Pohdiskeltuani viime viikolla sen ”oikean” Teemun luonnetta ja olemassaoloa ja sitä, kuinka iso osa känniminästäni oli aitoa, tuntuu että lauantai tarjosi ainakin osittaisen vastauksen. Lähdin päivään ilman mitään ennakkoajatuksia. Illan ja juhlan edetessä huomasin heittäytyväni enemmän ja enemmän tunnelman vietäväksi. Olin puhelias, ekstrovertti, hyväntuulinen.

Jossain vaiheessa aloin miettiä, että meneeköhän tämä jopa hieman yli. Että ärsyttääköhän noita tuossa, kun mä tässä länkytän jotain Tosi Hyvää Läppää koko ajan, kun ne vaan haluais rauhassa ryypätä. Tuli ikään kuin olo, että pitäisi jopa jarrutella. Selvin päin. Itseäni. Sitä on nimittäin aika paljon tiedostavampi itsestään, puheistaan, sanoistaan, kun ei juo. Ihan jopa miettii välillä mitä sieltä suusta tulee ulos. Aiemmin niitä harvoja muistamiaan asioita pohti seuraavana aamuna ja hautasi päätään pusikkoon, nyt niitä osasi olla sanomatta. Tai ainakin harkitsi hieman, ennen kuin sanoi. Voi, kun tämäkin olisi tajunnut esim. pari vuotta sitten. Sitä olisi ehkä loukannut vähän vähemmän.

Juhlissa oli mukana useampi ihminen, joita en ollut tavannut aiemmin. Jonkin aikaa sitten he olisivat todennäköisesti saaneet minusta hyvin erilaisen kuvan tavatessamme, kuin nyt. Huonomman? En tiedä. Mutta erilaisen kuitenkin. Samalla itse tutustui uusiin ihmisiin hyvin erilaisella tavalla, kuin ennen. Jo se, että muistaa uuden tuttavuuden nimen vielä aamulla, on toki edistystä, mutta ylipäänsä sitä näkee aika paljon enemmän pinnan alle, kuin kännissä. Ja haluaa nähdä.

Olen pitkään pitänyt yllä ajatusta, että jokainen uusi ihminen on kusipää kunnes toisin todistetaan. Se kun on ollut helpompi tapa pitää itsensä loitolla ja päästä helpommalla, kuin että yrittäisi tutustua toiseen. Nyt kävi kuitenkin niin, että sitä oikein halusi tutustua ja  tuntea.

Ehkä se onkin siis ollut niin, että minä olen ollut  se kusipää, kunnes toisin on todistettu.