Soberismia

Kolme viikkoa takana. Tämä on pisin aika ilman viinastelua viimeiseen noin kymmeneen vuoteen.  Kolme kiloa painoa on lähtenyt.

Kaipaanko jo ryyppäämistä?

Totta helvetissä.

Tai no, en ryyppäämistä itsessään, mutta monia asioita siitä.

Kaipaan sitä pientä kutinaa, joka on jo päivällä, kun tietää, että illalla lähtee ulos. Sitä tunnetta, kun koskaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan ja mihin yö vie. En koskaan ollut se suurin yllytyshullu tai älyttömin sekoilija, mutta silti nautin aina spontaaniudesta ja illan viemäksi heittäytymisestä.

Kaipaan nousuhumalan tunnetta yhdessä ystävien kanssa. Sitä hetkeä, kun otetaan Majava Baarin tiskillä ensimmäiset lakushotit ja keksitään joku huono tekosyy, mille skoolata.  Muutamaa tuntia ja useampaa shottia myöhemmin nauretaan, että kuinkas tässä näin kävikään, kun yksille vain lähdettiin.

Kaipaan niitä tarinoita ja legendoja, joita niinä iltoina luotiin ja muisteltiin. Kuinka jokainen oli välillä ritari, välillä narri, mutta yhtälailla aina sankari. En jotenkin kykene näkemään, että näin selvin päin sitä päätyisi esimerkiksi ajelemaan Sebastian Bachin kanssa ympäri Tamperetta luvattuaan hoitaa tälle huumeita, tai sammumaan lentokentän vessaan, kun pitäisi olla jo koneessa. Ainakaan en usko, että tarinat olisi läheskään yhtä hauskoja, jos niitä lähtisi nyt toteuttamaan. Jotain oleellista puuttuisi.

Kaipaan kollektiivisia krapuloita mökeillä, hotelleissa, keikkabusseissa. Niitä oloja, kun kurkku tuntuu siltä, että sinne on paskonut vähintään shetlanninponi, kaikki hihityttää ja joku herää hakaristi otsassa sohvalta. Kaipaan darrapanetusta. Sitä tunnetta, kun housut räjähtää kohta jalasta siitä tolkuttomasta halusta, joka krapuloissa syntyi ja jonka helpotukseen kelpasi lähes mikä tahansa 70-luvun saksalainen mäntäelokuva. Se se nääs oli hieno tunne se.

Mutta.

En enää kaipaa lainkaan omaa peilikuvaani noissa hetkissä. En kaipaa yhtään sitä Teemua, jonka nuo hetket loivat ja lopulta tuhosivat. Se kun ei lopulta kuitenkaan ehkä ollut sen arvoista. Ei edes sen darrapanetuksen.

Tällä menolla muuten painan ensi kesänä n. 56 kiloa.