Soberismia

Hauskanpito ilman viinaa muuten on teeskentelyä.

Suljettuani korkin päätin heti, etten aio jäädä kotiin makaamaan. Olen yrittänyt kiertää mukana baareissa ja kaiken maailman kissanristiäisissä ikään kuin totuttelemassa uuteen tilanteeseen ja samalla näyttämässä ystäville, että minä olen edelleen olemassa, vaikken viinaa juokaan.

Kertaakaan minulla ei ole vielä ollut hauskaa.

Ja onhan sen nyt ihan totta, että kännissä on helvetin kivaa. Endorfiinit laukkaa, sitä on nokkelalla tuulella, hauska ja ylisosiaalinen. Muistan ajat, jolloin kännit vedettiin juuri siksi, että se oli hauskaa. Niinä iltoina tuli lähdettyä yöuinnille Ruoholahden kanavaan. Tuli pelailtua jalkapalloa keskellä Hämeentietä yöbusseja väistellen ja mentyä karaokebaariin laulamaan tolkuttoman kovaa ja huonosti Mikko Alatalon Ihmisen ikävä toisen luo.

En olisi todennäköisesti tavannut puoliakaan niistä ihmisistä, joita nyt pidän ystävinäni, jos en olisi ollut kännissä. Olisin miljoonaa kokemusta ja naurua  ja yhtä hienoa parisuhdetta köyhempi.

Mutta.

Olinko se minä? Oliko se Teemu, joka halusi nolata itsensä mikrofoni kädessä kerta toisensa jälkeen, vai oliko se joku, jota näyttelin? En tiedä. Käytyäni viimeiset viikot ulkona alkoholia nauttivissa seurueissa olen lähinnä vetäytynyt ja nyhjöttänyt vissylasiini. Miksi? Enkö enää osaakaan olla sosiaalinen, se hyvä seuramies, jota aikanaan näyttelin? Eikö siinä ollut edes hitusen verran minua mukana, jotain sellaista, jota voisin olla nytkin, kun en juo? Sen ainakin tiedän, ettei minua karaokeen tällaisena saisi.

Minua pelottaa,  että nyt, kun joudun tutustumaan uuteen minääni, huomaan olevani jotain aivan muuta kuin ennen luulin. Entä jos olenkin aina ollut syrjäänvetäytyvä ja hiljainen, tyyppi joka on vaan helvetin tylsä? Tunnen monta tylsää tyyppiä, sellaista joiden kanssa en ikinä olisi lähtenyt baariin. Olenko minä nyt se?

Minulla on huomenna rapujuhlat, joita itse isännöin, omalla mökilläni. Kyseessä on ihan perinteiset, viinan ja ruotsinkielen täyteiset iltamat. Tietenkin. Kuka helvetti nyt lähtisi rapujuhliin, missä ei juoda ja lauleta snapsilauluja hölmöt rapuessut rinnuksilla? En minä ainakaan.  Olen ajatellut ottaa huomisen yhtenä etappina itseeni tutustumiseen. Jos ei laulata, en laula. Jos taas siltä tuntuu, laulan Helan gåria kovempaa kuin kukaan muu, ehkä pöydän päällä seisten. Ilman paitaa. Hassu hattu päässäni.

Koska jos ihan totta puhutaan, sellaista tekee se tyyppi, joka minä haluaisin olla.

Ja tähän loppuun ilmainen vinkki alkavan viikonlopunviettoon, jonka joku unohti taannoin minulle kertoa: 

Jos tekee mieli paineita purkaakseen heittää kivi esim. kebab-kioskin ikkunasta sisään, se omistaja ei välttämättä tykkää. Ainakaan joka kerta. Ja se on myös nopeampi juoksemaan, kuin sinä humalassa. Viikonloppuja!