Soberismia

35 vuotta siihen meni, että jouduin lähtemään elämäni ensimmäisille juhannusfestareille, vaan enpä kyllä valita. Pari vuotta sitten olisin valittanut, viimeistään sunnuntaina, koska olot olisivat olleet luultavasti eksponentiaalisesti pahemmat, nyt lähinnä väsytti ja koko eilinen meni nukkuessa. Ajoin Pohjanmaan juhannusvesien rannoilta vielä Helsinkiin Nummirockin päätyttyä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, koska halusin ehdottomasti herätä kotoa eilen. Matka taittui reilussa kolmessa tunnissa, olin kotona aamukuudelta ja nukuin puoleenpäivään. Vieläkin on vähän poikkinainen olo ja ajattelin tänään viettää kesäkuun ensimmäisen vapaapäiväni.

Tai no, ei eilinen ihan täysin nukkuessa mennyt. Sen lisäksi, että sulattelin horkkaista kehoani vietettyäni juuri kahtena päivänä putkeen noin 16 tuntia per päivä ulkoilmassa, missä elohopea pysytteli jossain neljän asteen paikkeilla, meni eilisilta enemmänkin miettiessä.

Sen jälkeen kun vihdoin saimme välimme kuntoon ex-vaimoni kanssa muutama vuosi sitten, sovimme että kun elämiimme astelee uusia ihmisiä, kerromme niistä toisillemme. Ei nyt jokaista petikumppania tarvitse raportoida, mutta jos joku ns. vakavampi tapaus sattuu matkaan, niin siitä on syytä toiselle kertoa. Ei meidän toistemme takia tai asialla mitenkään herkutellen, vaan lähinnä poikamme vuoksi, jotta pysymme molemmat kartalla siitä, että ketä tuon muksun elämässä pyörii puolin ja toisin.

Edellisen kerran, kun ex-vaimo kertoi uudesta suhteesta, sekosin. Siis ihan oikeasti sekosin, minusta tuli hullu. Olin Nizzassa, kun rouva sai asiansa Facebookin chatissa sanottua ja menin täysin palasiksi. Taisin ensin olla muutaman tunnin hiljaa, sitten vedin kännit ja lopulta päädyin paneskelemaan johonkin ranskalaiseen pusikkoon. Niin, olin siis matkassa itsekin uuden suhteen kanssa, mikä teki asiasta ja siitä koko sekoamisesta jotenkin todella omituista. Voin vain kuvitella miten tekopyhältä kaikki tuntui sekä vaimon että tyttöystävän mielestä, kun minun päässäni pimahti. Palasin parin päivän päästä Suomeen ja kotona odotti postin seassa avioeropaperit vaimon lähdettyä Pariisiin uuden kumppaninsa kanssa. Vedin uudelleen kännit ja pari viikkoa myöhemmin menin lääkäriin kertomaan että haluaisin tappaa itseni. Se on ainoa kerta kun sen olen sanonut ääneen. En kyllä usko että olisin sitä koskaan tehnyt, mutta sanoin kuitenkin. Ehkä se oli avunhuuto, jota ajattelin että lääkärikin kuuntelisi. Joka tapauksessa siitä lähti yksi niistä lumipalloista vyörymään, jotka edelleen mäen alarinteellä rullaavat, joskin jo laaksossa ja loivasti hidastuen. Kohta se varmaan pysähtyy.

Ex-vaimo kertoi yhtäkkiä eilen juhannuksen päätteeksi, jälleen Facebookin kautta, että on tapaillut uutta ihmistä. Jos ei oteta huomioon sitä, että ajoitus oli vähän nihkeä juhannuksen ollessa sen vuosipäivä, kun 12 vuotta sitten vaimoa kosin ja täten minulle hieman aina haikea ajankohta, tieto ei tällä kertaa oikeastaan tuntunut miltään. Ja annettakoon päiväkin anteeksi, ex-rouva kun ei koskaan ole ollut ajoituksensa kanssa mikään mestari, eikä se ole ollut tarkoituksellista, ainoastaan pientä ajattelemattomuutta. Mutta pointti on siinä, että se ei tuntunut miltään.

Oikeastaan mieleen tuli enemmänkin tuo edellinen kerta, sekoaminen, ja se lumipallo kuin mikään muu. Tuli mieleen se ilta Ranskassa ja se, kuinka huono olo silloin oli. Oli ollut jo pitkään ja muistan kuinka se huono olo vihdoin ensimmäistä kertaa purkautui ulos niin, että muutkin sen ymmärsivät. Tai en tiedä ymmärsivätkö mutta huomasivat ainakin.

Eilinen tuntui hyvältä. Haikealta hieman juu kyllä, mutta pääasiassa hyvältä. Se, että on nykyään jotain ihan muuta kuin se masennushirviö on jo oma lukunsa mutta erityisen hyvältä tuntui se, että uutinen ei tuntunut miltään.

Se nimittäin tarkoittaa sitä, että minä olen päässyt yli. Vihdoin! kokonaan! Konkreettisesti! Todistetusti! Ei tarvinnut kännejä tai pusikkopanoja tällä kertaa, ei edes pitkää kävelylenkkiä sateessa. Minä söin nachoja ja katsoin jalkapalloa, ei tuntunut missään.

Se tarkoittaa sitä, että minä osaan vihdoin olla toisen puolesta onnellinen ja sitä, että toivon hänelle pelkkää hyvää.

Ja se taas tarkoittaa sitä, että toivon vihdoin myös itselleni pelkkää hyvää.