Soberismia

Minulla on ollut tapana näin joulua kohden tehdä listaa vuoden parhaista uutuuslevyistä. Se on mukava tapa muistuttaa itseään että mitäs kaikkea sitä on julkaisurintamalla tällä kertaa tapahtunut ja samalla ottaa pieni kertaus menneeseen auringonkiertämään.

Eilen tekemälläni listalla on melkoisen vaihteleva tunnelma Bad Religionin True Northista, ruotsalaisen In Solituden Sisteriin ja Daft Punkin Random Access Memoriesista All Pigs Must Dien Nothing Violates This Natureen. Muut top kymppiin päätyneet julkaisut olivat grincore-legenda Carcassin Surgical Steel, kanadalaisen The Stanfieldsin Death & Taxes, loistava Frank Turnerin Deck Tape Heart, färsaarten doom-ihme Hamferðin kaihoisa Evst, Thyrfingin De Ödeslösa sekä ehkä yllättäen ainoana kotimaisena mukana ollut Ratfacen Negative Partycore.

Kirjailtuani listani valmiiksi, kiinnitin huomiota siihen, että tänä vuonna siltä uupuu tyystin kaikki black metal -julkaisut. Se ei missään nimessä johdu siitä, että tänä vuonna ei olisi ilmestynyt lukuisia loistavia black metal -levyjä, kuten nyt vaikka Hornan Askel lähempänä Saatanaa tai Peste Noiren eponyymi uutukainen, vaan lähinnä siitä, että tänä vuonna ei musta metalli ole ollut kovinkaan suuressa kuutuksessa tässä taloudessa. Ja silloin kun on, sen kaipuu on lähinnä tyydytetty vanhoilla klassikoilla, jotka palaavat soittimeen vuosi toisensa jälkeen.

Black metal on minulle tunnelmamusiikkia. Se on tunnelmaa ja aatetta ja vaatii tietynlaisen mielentilan. Ja tuo mielentila on ollut vähemmällä tänä vuonna tai ainakin muuttanut hieman muotoaan. Se on rauhoittunut, minä olen rauhoittunut. Black metal on antanut minulle aina voimaa ja ehkä jotenkin sitä voimaa on tarvinnut viime aikoina vähemmän.

Musiikki on huima voimavara. Se täyttää tuntoja ja tunteita ja sitä käsittelee monella aistilla. Siitä saa voimaa, se lohduttaa, se auttaa ja parantaa. Musiikki luo muistoja ja tuo muistoja, se on elämän soundtrack. Ja joskus sitä huomaa, että se muuttaa myös muotoaan. Kuten ehkä juuri black metalin kanssa on käynyt. Samalla kun rakastan sitä yli kaiken, huomaan siinä piilevä energian muuttuneen voimaannuttavasta rauhoittavaan. Musta, pimeä tunnelma ei enää saa vertani kiertämään kiivaammin vaan se saa enemmänkin pulssin tasaantumaan.

Ehkä kuitenkin suurin muutos yksittäisen musiikkiteoksen kohdalla itselleni on tapahtunut vuonna 2007 ilmestyneelle ja kaveripiirissäni melkoisen kulttiklassikon asemaan nousseelle Julma Henri & Syrjäytyneet -albumi Al-Qaida Finlandille. Jolla siis, näin sivuhuomautuksena, ei ole mitään tekemistä black metalin kanssa muuta kuin ehkä sen suhteellisen nihilistinen maailmankuva. Ja alkaa siellä yksi biisi sanoilla “Luciferin nimeen, tapan teidät kaikki!”

Löysin Al-Qaida Finlandin syksyllä 2008. Jostain syystä, vaikken ollut aikoihin hip hopia missään muodossa kuluttanut, kyseinen mestariteos upposi pääkoppaan ja selkäytimeen vahvemmin kuin mikään levy oli aikoihin tehnyt. Levyn synkkä, lohduton, vihainen ja äärimmäisen kyyninen tarinointi sivalsi suoraan sydämeen. Siitä muodostui pitkälti tuon ajan soundtrack jokaiseen hetkeen ja illanviettoon. Muistan elävästi kuinka esimerkiksi istuimme kahden kaverini kanssa Lostarin eteen parkkeeratussa autossani juomassa viinaa ja kuuntelemassa lähes klassikkoasemaan noussutta levyn nelosbiisiä, jonka ”Baarissa pysytään ja sieltä ei vittu lähetä pois” -hokema ja biisin päättävä Petoksen riimittelemä vihaoksennus olivat, ja ovat edelleen, levyn ehkä hienoin hetki.

Ironiaa tähän voi hakea vaikka siitä, että samaan aikaan vaimoni ja lapseni nukkuivat kotonamme toisella puolella katua.

Kun erosin, dokasin, masennuin ja sekoilin, Al-Qaida Finland oli minun soundtrackini. Kuuntelin levyn niin puhki kuin voi levyn kuunnella. Mieleeni on piirtynyt myös hyvin vahva kuva itsestäni ajelemassa pitkin Itäväylää kohti silloista eronjälkeistä väliaikaismajoitustani Marjaniemessä Henkan soidessa stereoissa. Ulkona oli pimeää ja satoi räntää. Marjaniemessä juotiin viinaa.

Jouduin jossain vaiheessa lopettamaan levyn kuuntelun autossa sen jälkeen, kun muutaman vuoden vanha poikani kysyi takapenkiltä vienosti, että ”Pappa, mikä on huora?”

Toisin kuitenkin kuin monen muun levyn kanssa, joita tuolloin huonoimpina aikoinani kuuntelin, Al-Qaida Finland on pysynyt soittimessani edelleen ja kuuntelen sen vähintään kerran viikossa. Se on vain muuttanut merkitystään noista ajoista ja muistuttaa minua monesta asiasta, lähinnä kuitenkin lämmöllä. Koska nyt kuuntelen levyn tarinaa erilaisin korvin kuin aiemmin.

Al-Qaida Finlandin tarinan kaari on lyhyesti seuraava: On pohjoisesta Helsinkiin saapunut,  kaiken menettänyt työtön päihdekoukussa oleva nuori mielenterveyspotilas, joka levyn ensimmäisen puolen verran oksentaa päiväkirjanomaisesti pahaa oloaan ulos ja purskahtelee kyynistä vihaa maailmaa kohtaan. Riimit, kuten ”Olo on positiivinen niinku siskon HIV-testi”  ja ”Korttitaloa rakennellessa / tuulta odotellessa” kertovat pikkutarkan epämiellyttävästi anonyyminä pysyttelevän Julma Henrin maailmankuvaa. On kiistanalaista, että onko levyn tarinat tosia, mutta väittäisin että niin lähelle pahaa oloa, kuin Al-Qaida Finland vie, ei pääse jos ei aidosti voi pahoin.

Levyn puolen välin tietämillä tapahtuu muutos, joka lopulta vie tunnelman ymmärryksestä hyväksymiseen ja uudelleen jonkinlaisen rauhallisen elämänilon löytämiseen. Al-Qaida Finlandin viimeiset biisit ovatkin melko yllättäen toiveikkuudessaan lähes rakkautta pursuavia ilovirsiä ja pulppuavat jotain mystistä ymmärrystä ja tasapainoa. Mikä on melkoinen kontrasti alun lähes kosketeltavaan kaaokseen.

Hetkinen.

Kuulostaa tutulta.

Jos vielä viisi vuotta sitten saatoin kuunnella levyn alkupuoliskoa ja etenkin sen tähtihetkeä, koko tunnelman yhteen nivovaa biisiä 170306: Terve menoa luupilla, nykyään rauhoitan itseni täydellisesti kuuntelemalla Al-Qaida Finlandin loppuun asti miettien, että ohhoh, kylläpäs tässä kävi sitten kuitenkin hyvin. Ymmärtäen että se levyn alun kaaos ja kauhu oli vain pakko käydä läpi jotta jossain vaiheessa pääsisi biisiin numero viisitoista, nimeltään 201206: Loppusanat. Sen kertosäe menee näin.

Vaelsit sä läpi helvetin

ja tiesi sieltä takaisin


Pimeässä etsit kauankin


sydämestäsi sankarin

Jätän tämän vain tähän.

------------------------------------------------------------------------------

------------------------------------------------------------------------------

Jos Al-Qaida Finland ja tekstissä mainitut biisit alkoivat kiinnostaa, pyydän ostamaan ko. merkkiteoksen. Tässä kuitenkin ensiapuna oikotie suoraan biiseihin:

170306: Terve menoa: http://www.youtube.com/watch?v=DRnxNKjPK0w

201206: Loppusanat: http://www.youtube.com/watch?v=zYXzPA7thRE