Soberismia

Ryhdyin tuossa viime viikonlopun jälkimainingeissa mietiskelemään, että olisipa siistiä vetäistä vielä kerran yhdet kunnon kännit. Lopettaessani kohta kaksi vuotta sitten juomisen, en tiennyt sen viimeisen illan olevan viimeinen, koska tein päätöksen vasta seuraavana aamuna. Joten tietyllä tapaa olisi hienoa vetää sellaisessa Kerran vielä pojat -hengessä se viimeinen kerta, juhlavasti, tyylillä ja sitten olla vihdoin loppuelämän juomatta.

Voisin lähteä tästä tuohon Viiskulman Primulan terassille ja tilata pullon hyvää roséviiniä auringonpaisteeseen. Katsella ohi soljuvia ihmisiä ja tuntea sen mukavan pikku pöhinän, kun se viini alkaisi kiertää veressä. Koska suunta kuitenkin olisi Majava, kävelisin pikkuhiljaa Kallioon päin poiketen ensin Liberty or Deathin kautta jollain erityisen hyvällä drinkillä. Joka sinänsä kyllä menisi hukkaan, koska viinipullon jälkeen se maku ei enää oikeastaan kiinnostaisi, lähinnä prosentit. Mutta joisin sen nyt siitä kuitenkin.

Yhtäkkiä muistaisin, että kulman takanahan on Erottajan karaoke! Poikkeaisin sitä kautta laulamassa Bon Jovin Bed of Rosesin, koska ex-vaimo oli siteerannut sitä paria päivää aikasemmin Facebook -statuksessaan. Ajattelisin, että jos se nyt sattuisi kävelemään tästä ohi ja näkisi minut laulamassa biisiä, se ottaisi minut heti takaisin. Laulaisin sen toki ihan järjettömän huonosti koska a), se on ihan tolkuttoman vaikea biisi ja b), olisin jo juonut pullon viiniä ja vahvan drinkin ennen karaokea vauhdittavia lakushottia ja siideriä.

Lopulta laulusuorituksen jälkeen pääsisin matkaan kohti Majavaa harmitellen, ettei rouva nähnyt minua. Yhtäkkiä kuitenkin muistaisin, että perkele, Jarillahan olisi sauna Ruoholahdessa! Sanoisin taksikuskille, että tekee täyskäännöksen, haluankin Jaalarantaan. Jari ottaisi minut iloisena vastaan, napsauttaisi saunan päälle ja avaisi ison viskikokoelmansa, jonka on kerännyt Maailman parhaat viskit -kirjan perusteella. Kalliita kuulemma ovat. Niitä sitten maisteltaisiin ja minä en tajuaisi niistä mitään, takaraivossa kolkuttelisi ainoastaan tieto, että viski ei ole minulle hyväksi. Se on minun hulluviinani ja saa minut sekoamaan. Mutta tässä sitä silti maistellaan. Seuraavaksi lähtisimme, naapureiden iloksi, Ruoholahden kanavaan uimaan.

Nyt vihdoin pääsisin lähtemään kohti Kalliota. Jari ei lähtisi mukaan, koska ei jaksaisi lähteä sinne ”hipstereiden ja hattivattien sekaan”, joten taas taittaisin matkaa yksin. Mutta se ei haittaisi, kännissä on kivaa ja kyllä sitä aina jotain seuraa löytää, varsinkin Majavasta. Taksin kurvatessa Porthaninkadulle Pasi kaataisi tiskin takana minulle jo valmiiksi siiderin ja pari lakushottia, koska tietää, että niillä minä aina lähden liikkeelle. Lakushotti vaihtuisi vasta vähän myöhemmin Fernet Brancaksi.

Puoliltaöin alkaisin olla sen verran päissäni, että huomaisin kotiinlähdön aikani tulleen. ”Kerrankin olen viisas!”, huudahtaisin ja hyppäisin uudelleen taksiin joka ajaisi kotiin. Maksun hetkellä huomaisin, että perkele, korttihan jäi Majavan piikkiin auki ja koska minulla ei ole rahaa maksaa, päättäisin alkaa tappelemaan taksikuskin kanssa. Se on nimittäin paras tapa saada matkansa ilmaiseksi, uhkaamalla hänen henkeään. Minulla kävisi sen verran tuuri, että taksikuski ei olisi kovin isokokoinen eikä uskaltaisi alkaa käymään takaisin käsiksi ja niinpä poistuisin lopulta autosta maksamatta. Kävelisin kuitenkin ihan varmuuden vuoksi naapuritalon pihaan, koska jos kuski soittaisi poliisit paikalle, en näyttäisi tälle missä oikeasti asun.

Naapuripihassa saisin viskipäissäni päähänpiston. Löydän roskiksesta tyhjän samppanjapullon, joka kädessä talsisin muutaman korttelin päähän ex-vaimon kotioven eteen. Suunnitelmani on paiskata kyseinen pullo alaoven ikkunasta sisään ja lähettää tekstiviesti perään, että ”siitäs sait!” Suunnitelmani ei kuitenkaan onnistu, koska ohikulkijoita on liikaa. Ja heistä jokainen katsoo vähän oudoksuen miestä, joka istuu keskellä katua tyhjä  samppanjapullo kädessään ja hokee Bed of Rosesin sanoja. Lopulta luovuttaisin ja lähtisin kotiin, oikeaan pihaan tällä kertaa. Turhautuneena saamattomuuteeni ex-vaimon oven rikkomisen kanssa, potkaisisin kotipihassa puutarhakalusteita. Tai no, potkaista lienee vähän kevyt ilmaisu, lähinnä yrittäisin mennä niistä läpi kaatuen rinta ja naama edellä asfalttiin niin, että hammas menisi huulesta läpi, nenä aukeaisi, leuka olisi ruhjeilla ja rintalastaan tulisi hiusmurtuma. En välittäisi vaan menisin nukkumaan. Riisuisin vaatteet, menisin peiton alle ja sammuttaisin valon.

Yhtäkkiä kuitenkin havahtuisin siihen, että olen entisen tyttöystäväni rappukäytävässä. Siis sen, jonka kanssa seurustelin avioeroni jälkeen. Ei mitään havaintoa miten sinne olen päätynyt, koska juurihan menin kotona nukkumaan. Poliisikin on kuulemma tulossa paikalle. Miettisin, että mitähän minä olen tehnyt, kun kerran Kissalan pojatkin on pyydetty käymään ja liukenisin nopeasti paikalta. Samalla muistaisin, että ai niin, se korttihan on Majavassa, taidanpa hakea sen pois kun tässä kerran valveilla edelleen jotenkin mystisesti ollaan. Ja taas, jo toistamiseen saman illan aikana, taksi veisi Kallioon. Majavassa ottaisin vielä yhdet, minkä jälkeen Pasi olisi sitä mieltä, että ehkä minun ei kannattaisi enää, silmäni ovat kuulemma melko lasittuneet ja katse aika tyhjä.

Mutta viisas nuori mies keksii keinot! Keksin, että jos vaikka söisin vähän jotain tässä välissä, niin se viina ei niin porautuisi elimistöön samaan tapaan ja voisin jatkaa juomista. Siispä kävelisin muutaman korttelin matkan Kolmannen linjan kebab-paikkaan ja tilaisin ruoan joka ei koskaan saavu pöytääni. Katselisin ympärilleni kuinka kaikki muut saavat annoksiaan mutta minun ruokani ei tule. Menisin huomauttamaan asiasta myyjälle, joka kertoisi, että ruokani on tullut jo aikaa sitten ja olen sen jo syönyt. En uskoisi koska kyllä minä sen muistaisin. Keskustelu yltyisi. Lopulta, koska en saisi tahtoani läpi ja uutta kebab-annosta eteeni, heittäisin ravintolan omistajaa tämän omalla tuolilla. Siirtyisimme ulos jatkamaan ja pienen käsirysyn jälkeen lähtisin pois. Mutta koska en kuitenkaan voisi jättää asiaa siihen, onhan minun aina saatava viimeinen sana, hakisin viereisestä puistosta ison kiven. Löytäisin ensin pienemmän, mutta haluan isoimman mikä puistossa on. Sen löydettyäni kävelisin takaisin ruokapaikan eteen ja hetkeäkään miettimättä heittäisin kiven ikkunasta läpi. Ikkuna hajoaisi pirstaleiksi ja kivi osuisi sen takana ruokaansa huolettomana syömässä ollutta miestä käteen. Onneksi ikkunaosuma olisi jo vienyt suurimman voiman heitosta ja miehelle ei kävisi pahemmin.

Olo olisi euforinen. Juhlava. Veri kiertäisi ja olisin aivan ekstaasissa. Minä voitin tämän erän! Kerrankin! Olen mies!

Lähtisin takaisin kohti Majavaa ajatellen, että ehkä Pasi nyt tarjoilee minulle vielä yhden siiderin. En kuitenkaan ehtisi perille asti, kun eteeni kurvaa illan jo ties kuinka mones poliisiauto, joka poimisi minut vihdoin talteen ja veisi Kisahallille.

Sieltä heräisin aamulla ja lähtisin äidin kanssa syömään kuin mitään ei olisi tapahtunut.