torstai 19. kesäkuuta 2014


Huomenna käynnistyvä juhannus saikin sitten odottamattoman käänteen, kun Nikulan Jone soitti ja pyysi tuuraamaan Kauhajoen Nummirockin juontotehtäviin itselleen osuneen yllättävän esteen takia. Taloustilanteen ollessa mikä on, ei minulla oikein ollut vaihtoehtoakaan alkaa kieltäytymään hyvästä työtarjouksesta, joten huomenna kääntyy sitten Jeepin keula kohti Pohjanmaan lakeuksia ja Nummijärven rantoja. Hieman toki harmittaa, että alkuperäinen suunnitelma pojan kanssa kummiensa mökillä Fiskarsin taatussa rauhassa kariutui, mutta Nummen esiintyjälistaa katsellessa totesin, että paikalla on noin 3275 tuttua ja kaveribändiä, joten eiköhän näistä ihan hyvät tanssit saada aikaan.

Samalla kun festarit ovat lähtökohtaisesti todella hauskoja selvinkin päin ja minun puolellani on se bonus, että pääsen sitä yleisökaaosta pakoon lavojen tuotantoalueille ja backstageille, missä vallitsee ainakin näennäinen rauha, pitää tässä silti alkaa keräämään voimaa parin päivän hulinaan. Etenkin kun edessä on juhannus ja umpikorpi parilla esiintymislavalla varustettuna, se kun tarkoittaa aina melko perinteisen kosteaa keskikesän juhlaa. Vaikka tietenkin oman kuoppani olenkin kaivanut, viime vuonna huomasin festareiden raskaimmaksi osuudeksi ihmiset, jotka jaksavat ihmetellä selväpäistä kaveria juhlissaan. Sitä oli välillä kuin häkkieläin, kun joka toinen puolituttu pysähtyi kysymään, että mitä täällä teet. Koska ilmeisesti selvin päin ei voi pitää hauskaa tai jos voi, sitä ei voi tehdä siellä missä muut juovat.

Huomasin usein vetäväni päälle sellaisen lätkänpelaaja-tyyppisen automaattivastauksen kysymyksiin. ”Joo ei täs mitään, ihan nastaa ollu, vähän väsyttää, kyl mä jaksan, tosi kiva sää joo ei mun tee mieli juoda, on hauskaa moimoi.”

Mutta ihan varmuuden varalle, tässä nyt kuitenkin muutama asia, mitä ei ole aina ihan pakko tulla selvin päin elämästään nauttivalta festarivieraalta kysymään tai juttelemaan:

”Vituttaako olla täällä?”

”Miten sä kestät täällä selvin päin?”

”Tekiskö mieli dokaa?”

”Mikä sua vaivaa?”

”Sori, mä oon ihan kännissä.”


Ei vituta.
Helposti.
Ei tekisi.
Ei mikään.
Ei haittaa.

Hyvää keskikesää itse kullekin!

2 kommenttia:

  1. Kokemusta on molemmista rooleista tässä mitä kuvasit ja täytyy kyllä sanoa että hölmöläisten hommaa on tämä touhu tältä osin kotimaassamme. Voitaisiin kaikki hyväksyä se että jokainen meistä juhlii tavallaan eikä alettaisi pakottamaan toisiamme johonkin tiettyyn muottiin. Ei voi olla este pitää yhdessä hauskaa vaikka toinen olisi nauttinut ja toinen täysin vesiselvä.

    VastaaPoista
  2. Sanot kaikille, että oot raskaana. Loppuu kyselyt siihen (kai?).

    VastaaPoista